Miksi piti tuon nuoren, iloisen pojan tehdä itsensä niin onnettomaksi!
Nyt ajoi taaskin reki pihaan. Nuori lyyrylakkinen herra nousi siitä ylös ja tuli päiväkirjahuoneeseen. Hän melusi ja kirosi ja kutsui kaksi pulloa olutta. Anna-Liisa pani päiväkirjan ja mustetolpon esille ja korjasi pöytäliinaa.
"No tuleeko sitä pian?" kysyi ylioppilas äkäisesti.
"Kyllä", vastasi Anna-Liisa rauhallisesti, "mutta minun mielestäni on herra saanut kylliksi sitä lajia. Parasta olisi panna maata ja sitte syödä palanen silliä voileivän kanssa."
Silloin vihastui nuori herra ja sanoi tietävänsä mitä hän tarvitsi, ja käski tottelemaan heti. Hän saikin pyytämänsä.
Tunnin kuluttua, kun Anna-Liisa tuli katsomaan eikö herra jo matkustaisi, makasi tämä lattialla, turkki päällä ja lakki päässä, ja hänen vieressään oli taskusta pudonnut täysi kukkaro, pöydällä oli molemmat olutpullot tyhjinä.
"Voi sinua poloista", sanoi Anna-Liisa sääliväisesti, "ethän sinä ole parempi kuin huonoin kyytimies, ja sinun pitäisi kumminkin ymmärtää paremmin."
Sitte otti hän rahakukkaron talteen, pani tyynyn makaavan pään alle ja meni pois.
Iltasella heräsi ylioppilas. Kun Anna-Liisa tuli kynttilää sytyttämään, istui hän hyvin häpeissään ja vakavana pöydän ääressä.
"Ethän toki liene nähnyt rahakukkaroani?" kysyi hän alakuloisena.