Niin teki köyhä majatalon piika edelleenkin hyvää ja osoitti rakkautta alhaisessa toimessansa ja koetteli tunnokkaasti täyttää monia velvollisuuksiansa, sillä hän tiesi, että ne oli hänen hoidettava. Harvoin sai hän kiitosta ahkeroimisistansa, mutta sisällinen tyytyväisyys täytti hänen sydämensä, ja siten vähitellen haihtui se raskas suru häneltä, niin että hän sai jälleen tyytyväisen mielen ja kulki hiljaa rataansa eteenpäin, luottaen Jumalaan.
Anna-Liisan tultua vanhaksi, oli hän säästänyt niin paljon, että hän voi ostaa pienen oman tuvan. Se oli niin lähellä kirkkoa, että hän siihen, niinkuin entiseenkin saunakammariin, voi kuulla virrenveisuun sunnuntaina. Siinä eli hän onnellisena ja levollisena kissansa ja kanansa, rukkinsa, virsikirjansa ja kahvipannunsa kanssa, ja nyt sai hän levätä kaikista vaivoistansa.
Niinin kosijat.
Oli kirkas talvipäivä. Tenhiälän talon suuressa tuvassa istui muutamia vaimoja tehden mikä mitäkin käsityötä, jolloin komea reki ajoi pihaan ja pysähtyi tallin eteen. Reistä nousi keski-ikäinen mies, jolla oli päällänsä uusi ja kaunis turkki monta kyynärää pitkällä punaisella vyöllä ympäröittynä. Hän otti suitset hevosensa suusta, sitoi marhaminnan rautarenkaaseen tallin seinässä ja otti sitte kirjavan loimen reistä, jolla hän peitti hiostuneen hevosen. Tällä aikaa oli tuvassa suuri hälinä. Emäntä väisti heti rukkinsa syrjähän ja sanoi:
"Se on varmaankin Järvenpään isäntä. Tytöt pankaa kahvipannu tulelle. Niini, mene kiiruusti kammariin ja pue itsesi hienoksi ja siistiksi. Maija, viskaa pois nuo romut tuosta oven edestä, täällä näyttää kaikki kuin Jerusalemin hävityksessä, Tiina, juokse kiiruusti Pippa-Eevaan hakemaan vehnäistä. Voi, voi minulla ei ole niin korppuakaan kotona! Missä on esiliinani? Jahaa, tuolla. Hametta en kerkiä enää muuttamaan. No, Niini, etkö kuullut? mene kiiruusti panemaan päällesi."
Noin neljäntoista vuotias pitkä ja kaunis tyttö jätti vitkastellen kangastuolinsa ja sanoi:
"Minkätähden minun pitäisi pukea päälleni? Hänellä on kai asiaa äidille, minä menen sillä aikaa juottamaan vasikoita."
"Et, sinä menet pukemaan päällesi. Nyt hän tulee!"
Niini meni äreissään pieneen porstua-pohjakammariin ja äiti valmistautui mielittelevällä hymyllä ottamaan vastaan tuota rikasta ja arvokasta vierasta. Piijat, jotka uteliaina olivat juosneet akkunaan, kiiruhtivat nyt ulos, yksi Pippa-Eevaan, toinen kotaan, ruotimummon Saaran tehdessä hyvää tulennosta ainoastaan silloin tällöin lämmitettyyn juhlatupaan, jonne Järvenpään isäntä nyt vietiin.
Jonkun hetken kuluttua tuli talon tytär kammarista ja asettautui epäileväisen näköisenä jokapäiväsen tuvan akkunaan.