"Se oli oikein, Niini", sanoi vanha Saara, "nyt olet sinä hieno. Tottapahan oli minun sanani ett'ei suotta jäänyt pitkä kekäle kammarin uuniin tänä aamuna; Jonas on varmaankin kosiomatkalla. Katsos vaan tuota nuorta mustaa hevosta ja lointa, ja tuota uutta rekeä, ja hopeahelaista piippua joka hänellä on suussa. Ohhoh Niini!"
"Mitä minulle tarvitsee osoitella? Minä olen nuorin talossa. Kosijoita tänne voi tulla yhtä hyvin äidille ja tytöille kuin sinulle ja minullekin, minä luulen että olette joutavia kaikki." Tälle nauroi Niini imelästi.
"Hiljaa vaan ett'ei hän kuule sinua", muistutti Saara, "semmoinen kuin
Jonas ei kosikaan köyhiä piikoja."
"Miks'ei! Minun mielestäni kävisi se juuri hyvin laatuun."
"Ei se käy laatuun. Mutta kyllä kai kerran tähänkin taloon kosijoita otetaan vastaan. Monta on jo poislähetetty."
"Äidinkö kosijoita sitte?"
"Niin, mutta myöskin sinun."
"Minun! Mitä juttelet. Karttaa villojasi ja ole ääneti. Kuka minua kosisi? Enhän ole vielä ripilläkään käynyt."
"Ei se mitään tee. Huolellinen kosija odottaa siksi kun sinä tulet valmiiksi."
Nyt tuli emäntä sisään aika touhussa. "Missä se Tiina viipyy! Eikö kahvi ole jo valmista? Tässä sinä seisot, Niini, etkä toimita mitään. Mene sisään tervehtimään, sill'aikaa kuin minä laitan kahvitarjottimen järjestykseen.