"En, sitä en tohdi, ennen purisin kielen itseltäni. Vaan elä sure,
Niini, Joka voittaa aikaa, voittaa kaikkea."
Neljätoistavuotiaana on helppo toivoa ja Niini sai pian lohdutusta tämänpäiväseen suruunsa. Sulhanen ei vaivannutkaan häntä usein. Useita viikkoja kului hänen tulemattaan ollenkaan taloon, sitä paitsi oli Niinillä tapana heti, nähtyään tuon kaukaa tunnetun re'en, juosta johonkin naapuriin hetkiseksi tai myöskin piiloutua vasikkakarsinaan tai istua kodassa katsomassa kuinka Tiina pesi astioita. Ei äiti enemmän kuin sulhanenkaan välittäneet tästä menetyksestä. Molemmat olivat iloissaan kihlauksesta ja kahden rikkaan talon yhdistyksestä. He pitivät morsiamen inhoa lapsellisuutena, joka ei merkitseisi mitään. Kun Niini siten sai olla rauhassa ja kun sitä paitsi oli niin pitkä aika häihin, alkoi kihlauskin tuntua vähemmän raskaalta tytön lapsellisesta mielestä ja hän tuli jälleen iloiseksi kuten ennenkin eikä myöskään ollut niin vähän hauskaa olla monen häntä paljoa vanhemman tytön kadehtimana ja sunnuntaisin saada kantaa uutta kiiltävää sormusta sekä jokaiselle vieraalle näyttää komeita silkkihuivia, kultasia korvarenkaita helmineen ja muita tuon rikkaan sulhasen antimia. On mahdollista että nuori morsian vähitellen olisi tottunut oloihin ja lopulta napisematta mennyt avioliittoon, jollei jotakin olisi tapahtunut, jota ei Niini eikä kukaan muu ollut ajatellut.
* * * * *
Kauniina päivänä maaliskuussa, kun lumi suli katoilta ja varpuset viserrellen hyppivät kaikkialla missä luulivat löytävänsä kauran jyvän tai pienen heinänsiemenen, seisoi Niini pihalla kaivon vieressä ja katseli kuinka vasikat, jotka olivat lasketut ulos vähän jaloittelemaan, potkivat iloisina auringonpaisteessa. Silloin kulki reki hitaasti mäkeä ylös ja seisattui kaivolle.
"Vai niin, sinäkö Sakari!" huudahti Niini iloisena, "mitä kuuluu? On varmaankin kulunut puoli vuotta siitä, kun sinua on nähty näillä mailla."
"Jaa, niille paikoin", vastasi nuorukainen, "paljon on tapahtunutkin sill'aikaa."
"Luonnollisesti", vastasi Niini, "Hallilan vanha emäntä on kuollut, Martti Hietalan lapsi samoin ja Seru on naimisissa ja Pekka Niskamäki on ostanut Isotalon, vaan tuosta kaikestahan lienet jo kuullut."
"Olen, olen ja paljosta muustakin." Sakari oli nostanut vettä kaivosta ja juottanut hevosensa. "Tulin eilen kotiin… olen matkustanut puoli maailmaa ympäri siitä kun viimeksi tapasimme… olin kahdesti Pietarissa ja Helsingissä monta kertaa… No, Niini, sinähän olet kasvanut siitä kuin viimeksi olin täällä… sanotaan sinun olevan kihloissa — onko se totta?"
"On, Järvenpään Joonaan kanssa", vastasi Niini hymyillen, "eikö se ole naurettavaa?"
"Minun mielestäni on se enemmän surullista kuin naurettavaa", vastasi
Sakari yksitotisesti ja katsoen alaspäin.