Nyt kuului kimakka ääni portailta: "Mitä sinä Niini siellä seisot ja et katso vasikoita, vaan annat niiden kävellä pitkin maantietä."
Niini riensi ulos portista hehkuvin poskin.
"Jahaa se olet sinä, Sakari. Mitäs kuuluu? Oletko voin ostolla?"
"Niin olen. Poikkesin tänne kysymään saisinko täältä niinkuin ennenkin."
"Kyllä kai, aina vähäisen, mutta lehmäni ovat hiukan pettäneet minua tänä vuonna. Muutamia leivisköitä on sentään. Käy nyt sisään, niin saamme jutella."
Sakari pani hevosensa kiinni kaivolle ja astui tupaan, jossa hän ystävällisesti tervehti palvelustyttöjä ja vanhaa Saaraa. Pian tuli Niinikin punaisena ja hengästyneenä, hän oli viimeinkin saanut vasikat sisään.
"Kun vanha ihminen voi olla niin ajattelematon", nuhteli äiti.
"Se oli juuri Sakarin syy", nauroi Niini, "hän tuli puhuman minun kanssani, ja silloin unhotin minä elävät."
"Sinun pitää opetella pitämään ajatuksiasi koossa, sinun, joka tulet kohta emännäksi suureen taloon."
"En ole siellä vielä", mutisi Niini vetäessään esille rukkiansa.