Järvenpää tuli niin hämilleen, että hän tuli aivan selväksi ja sanoi vähän tuimasti: "kauvan olen tosin kärsinyt sinun juoniasi, mutta nyt olet sinä suuri tyttö, ja nyt siitä täytyy tulla loppu."
"Mutta minä en huoli teistä ollenkaan", huusi Niini vihoissaan.
"Ole hiljaa, Niini, ja mene tiehesi", sanoi äiti, ja Niini ei antanut sanoa itsellensä tätä kahta kertaa, hän juoksi ulos ja lukitsi itsensä porstuakammariin, jossa hän sai oikein rauhassa itkeä.
"Ihmiset ovat panneet tyhmyyksiä hänen päähänsä", selitti äiti, "ne ovat kertoneet tuosta metsäntutkimisesta."
"No, mitä se häntä liikuttaa?"
"Ei ollenkaan", kiiruhti äiti vastaamaan mielinkielisesti, "mutta mitä semmoinen lapsinulikka ei voisi kuvitella."
"Niin, niin; no, kyllä hän vielä kesyy", lohdutti itseänsä sulhanen, sytytti sikarinsa, joi vielä aika kulauksen olutta haarikasta ja läksi pois.
Kohta sen perästä tuli Niini sisään. Hän pani kihlasormuksen pöydälle ja sanoi: "nyt, äiti, sanon minä viimeisen kerran ett'en minä tahdo mennä naimiseen Joonas Järvenpään kanssa. Minä pidän Sakarista, ja me olemme päättäneet tulla mieheksi ja vaimoksi."
"Ohoh! päättäneet!" sanoi äiti ylenkatseellisesti, "et taida tietää, että minä olen sinun holhoojasi."
"Se on sama, mutta Joonasta en ota."