"Sitä en katsonut", vastasi äiti levottomasti.
"Mutta on kai teillä kirje ja kotelo tallessa?"
"Ei, — minä — minä vihastuin niin, että heitin sen tuleen."
"Niin, se on vaimoväen tapa!" sanoi Järvenpää ivanaurulla. "Laita sitte 2,000 markkaa."
Äiti läksi pois vihoissaan. Kaksi kuhatta markkaa! Ei, ei, hyvällä!
Huhu Niinin katoamisesta ja sitte myöskin kenen kanssa hän oli matkustanut, levisi laajalle. Ja ihmiset puhuivat siitä paljon, sillä se oli kumminkin hyvin harvinainen tapaus. Muutamien mielestä oli se oikein Järvenpäälle, joka tahtoi kiintyä niin nuoreen tyttöön saadaksensa ainoastaan hänen rahansa. Toiset taas ajattelivat että hänellä oli täysi oikeus, kun hän oli säädyllisesti kosinut, saanut myöntävän vastauksen ja kuuluututtanut.
Mutta Järvenpää meni lainoppineen tykö joka asui paikkakunnalla ja esitteli hänelle asiansa sekä pyysi häntä asianajajakseen.
"Niskoitteleva oli hän alusta alkaen", pitkitti Joonas, "mutta äiti syytti hänen lapsellisuuttaan. Kaunis lapsellisuus! Minä luulen paholainen oli hänessä jo alusta alkaen."
"Jahaa, tyttö oli itse kauppaa vastaan?" kysyi lainoppinut.
"Niin, niin, mutta äiti oli sen puolesta."