* * * * *
Niin oli Maria tullut matkustaneeksi Tukholmaan ja siellä tavannut Karl Askerin ja sitte. — Tämä oli heti mieltynyt häneen ja mennyt hänen kanssaan naimisiin, huolimatta omaistensa kielloista. Hän oli vanhan suku-tavan mukaan koko Askerin suuren omaisuuden holhoja ja lisäksi vielä oli hänellä hyvä paikka samassa yhtiössä, missä isänsä ja isoisänsä olivat olleet. Hän ei siis ollut omaisistaan vähääkään riippuvainen. Useita kertoja oli Maria huomannut, että hänen miehensä omaiset olisivat toivoneet Kaarlolle toisenlaista vaimoa. Mutta hänhän rakasti Kaarloa ja koetti sentähden niin paljon kuin mahdollista ylläpitää heidän kanssaan keskinäistä sopua. — Maria kääntyi nyt katselemaan anoppiansa ja natojansa, jotka tilan ahtauden tähden olivat istuneet sinne tänne laivassa. Hän voi vielä osottaa heille kylmää ystävyyttä, mutta rakastaa heitä, kuten Kaarlo niin monta kertaa oli kehoittanut, sitä hän ei voinut, sillä he olivat häntä niin monta kertaa syvästi loukanneet.
Katsellessaan heitä nyt tuossa tuntuivat ne hänestä melkeinpä vierailta, joiden kanssa hänellä ei ollut muuta yhteistä kuin joukko katkeria muistoja. Uudelleen Maria kääntyi merelle päin ja vaipui entisiin haaveiluihinsa.
Maria ja Erik Bohrman eivät olleet milloinkaan noiden onnellisten vuotten kuluessa lausuneet sitovaa sanaa. He olivat kumpainenkin yhtä mieltä siinä, että lemmen tulee olla jotakin vapaata vapaitten olentojen kesken, joka ei pelosta tai muusta sellaisesta syystä kaipaa sitovaa sanaa ennen kuin sinä päivänä, jolloin he maailman edessä ainaiseksi tulisivat toisensa omistamaan. Tunteitaan koetellakseen he myös sangen harvoin lähettelivät kirjeitä toisilleen. Mutta kun koetusaika oli kulunut ja Erik palasi Upsalasta, korvasi tätä seuraava aika rikkain määrin erossa elettyjen kuukausien kaipauksen.
Onnekas hymy kohousi Maria Askerin kasvoille ja viipyi hetken, kunnes hän vihdoin nojasi molemmat kyynärpäänsä laivan reunustaan ja peitti käsillään kasvonsa.
Oli lauha kevätilta, kolme kuukautta hänen isänsä kuoleman jälkeen. Hauta saa meidät usein unohtamaan vanhan kaiheen ja niin oli Maria kerran käynyt Erikin äidin luona. Sinä päivänä oli aurinko ja kevätilma houkutelleet hänen muuttamaan ulkoilmaan erään puutarhasohvan ja siinä hän nyt istui käsitöineen. Silloin hän toisen kerran näki Erikin äidin tulevan sisään kotinsa portista. Maria nousi ja meni häntä vastaan, hänen sydämensä sykki rajusti, tuntui kuin hän olisi aavistanut tai pelännyt jotakin. Miksi tuli rouva Bohrman tänään? Mutta hänen levottomuutensa haihtui kokonaan, kun hän näki nuo ystävälliset kasvot ja niiden hyväntahtoisen hymyilyn — samanlaisen kuin Erikin — ja kuuli hänen sointuvan äänensä:
— Miten pikku Mari jaksaa tänään? On kai ikävää olla näin yksin. — Hän kosketti kädellään kevyesti ja miellyttävästi Marian poskea. — Tule istumaan tänne! — Rouva Bohrman osoitti paikkaa, jonka Maria äsken oli jättänyt. — Minulla on hiukan puhumista kanssasi.
He istuutuivat ja rouva Bohrman alkoi ystävällisin sanoin kuvailla Marialle, ettei hänen — itsensä ja Erikin tähden — pitäisi toivoa Erikiä. He olivat kumpainenkin niin nuoria, vuosien vieriessä he tulisivat vakaantumaan ja muuttumaan ja rouva Bohrman sanoi voivansa vakuuttaa, että Maria kyllä löytää kodin aikoja ennen kuin Erik voi hänelle sellaisen tarjota. Ja rouva Bohrman toivoi koko sydämestään, että Maria pian saisi oman onnellisen kodin.
— Minä tiedän, että olette unelmoineet toisistanne, Erik ja sinä, pikku Mari, mutta se on vain ollut pientä haaveilua, ilman syvempää tunnetta, sellaista, jolle yhteiselämä on rakennettava. Tiedätkö. Mari… tuollainen… on vain haaveilua… Sellaista olemme jokainen kokeneet. Eikö Mari usko sitä? Se on niin luonnollista nuorena. Nuoruus, kevät ja ihanan maaseudun elämä — kaikki ne ovat haihtuvan haaveilun herättäjiä.
Ja rouva Bohrman puhui ystävällisin sanoin Marian tulevaisuudesta. Hän piti Mariasta niin sanomattoman paljon ja oli sen vuoksi kirjoittanut Tukholmassa oleville sukulaisilleen pyytäen heitä toimittamaan Marialle jotakin paikkaa. Tänään juuri oli hän saanut kirjeen, joka toi iloisia uutisia. Eräässä vakuutusyhtiössä oli paikka avoinna ja jos Maria vain tahtoisi, voisi hän neljäntoista vuorokauden kuluttua ottaa sen vastaan. Mutta… hänen olisi seuraavana päivänä annettava ratkaiseva tieto, sillä rouva Bohrmanin tulisi heti lähettää vastaus Tukholmaan.