* * * * *
Tätä lähinnä seuraavina päivinä oli Maria viimeisten tapahtumain johdosta sekä levoton että mielipahoillaan. Hän huomasi menetelleensä suuressa määrin ymmärtämättömästi ja itseään vähääkään hillitsemättä. Mutta se kaikki oli tapahtunut niin hetkessä ja rajun tunteen vallassa, ettei sitä voinut suistaa. Luonnollisesti ei hän uskonut, että rouva Bohrman tämän jälkeen edes ajattelisikaan hänen tulevaisuuttaan. Hän kirjoittikin itse muutamalle tuttavalleen Tukholmassa pyytäen tätä toimittamaan asunnon siksi aikaa kuin hän suorittaisi kauppakoulun kurssin. Sitte aikoi hän hankkia paikan itse jossakin konttorissa. Mutta joku päivä rouva Bohrmanin viimeisen käynnin jälkeen Maria sai puheenalaisen vakuutusyhtiön tirehtööriltä ystävällisen kirjeen, jossa hänet lausuttiin uuteen paikkaansa tervetulleeksi. Maria mietti hetkisen kuinka olisi meneteltävä, mutta pian epäsi hän tarjouksen. Hän päätti lujasti menetellä niin, ettei milloinkaan tarvitsisi rouva Bohrmania kiittää tulevaisuudestaan. Tällävälin valmistautui hän kuitenkin matkustamaan toukokuussa Tukholmaan ja otti kiitollisuudella vastaan isänsä ystävän insinööri Westerin tarjouksen, jossa tämä pyysi häntä luokseen asumaan muutamiksi kuukausiksi, kunnes hän ehtisi suorittaa kauppakoulun kurssin ja saisi paikan jossakin konttorissa.
Maria olisi mielellään ottanut rouva Bohrmanilta jäähyväiset, ennenkuin ainaiseksi lähtisi syntymäseudustaan, mutta hän ei uskaltanut. Hän ei tiennyt, mitä rouva Bohrman ajattelisi silloin hänestä. Huolimatta äskeisestä tapauksesta ei Maria tuntenut häntä kohtaan hituistakaan vastenmielisyyttä — päinvastoin. Hän tiesi kyllä, että rouva Bohrman juuri oli särkenyt hänen nuoruutensa toiveet, mutta sittekin ikävöi hän häntä ja halusi saada puhutella. Ja kaikki tämä ainoastaan sentähden, että Erikin äidillä oli poikansa äänen lumoava sointu, milloin hän puhui, silmissä samanlainen sametinhieno loiste ja huulilla yhtä herttainen hymyily. Maria rakasti häntä — kaikesta huolimatta — ainoastaan sentähden, että hän oli kasvattanut, hoitanut, valvatellut sellaisen lapsen kuin Erik oli.
Muutamia päiviä ennen matkalle lähtöään Maria järjesteli huoneessaan tavaroita suuriin matka-arkkuihin. Silloin tuli palvelustyttö ilmoittamaan, että luutnantti Elving pyytää saada hetkisen puhutella häntä; hän odottaa ulkona puutarhassa. Marian posket punastuivat kuin kuumeessa hänen kiireesti pukeutuessaan ja mennessään luutnanttia tapaamaan. Hän aavisti jotakin ja se teki mielen niin kumman rauhattomaksi. Luutnantti Elving oli aina ollut hänen vakinainen kavaljeerinsa kaikissa huvitilaisuuksissa paikkakunnalla. Hänen isänsä oli tuomari ja asui parin penikulman päässä täältä. Molemmat perheet seurustelivat paljon toistensa kanssa varsinkin rouva Rudmanin eläessä, eikä Marialta jäänyt huomaamatta, että vanhemmat usein tarkoituksenmukaisella leikillä suunnittelivat heidän tulevaisuuttaan. Marian huulilla leikitteli omituinen hymyily hänen astellessaan puutarhaan.
Luutnantti Elving tuli häntä vastaan, eleganttina kuten tavallisesti ja tehden niin nöyrän kumarruksen, että se liikutti Marian sydäntä.
— Anteeksi, että häiritsen, mutta en voinut olla sanomatta teille jäähyväisiä. — Hänen äänensä oli matala ja hillitty, mutta pohjaton kaiho värähteli sanojen välistä.
Maria ojensi hänelle ystävällisesti kätensä.
— Kiitos! — sanoi hän lämmöllä. — Meillä on paljon yhteisiä muistoja.
— Hyvin paljon! — Luutnantti Elving piirteli kepillään kuvioita käytävän hiekkaan.
— Ja nyt lähden minä kokonaan outoihin, uusiin oloihin, niinkuin tiedätte. Minun täytyy avaraan maailmaan — taistelemaan sen melskeissä toimeentuloni puolesta niinkuin kaikki muutkin.