Karl Asker oli hyvällä tuulella, syleili vaimoaan, suuteli ja taputti poskelle. Erikiä kohtaan oli hän yhtä rakastettava ja pian olivat he vilkkaassa keskustelussa; Maria käveli ääneti rinnalla ja hymyili. Iltapäivällä tilasivat he punssia ja muita virvokkeita puutarhaan ja illallisen jälkeen tekivät pitkän kävelymatkan. Maria oli hyvin väsynyt palatessa ja meni pian vuoteeseen.
Seuraavana päivänä sanoi Kaarlo vaimolleen, kun olivat kahden:
— Helkkarin hauska mies tuo juristi. Minä sovin hänen kanssaan niin mainiosti yhteen.
Kun hän samana iltana istui Tukholmaan lähtevän höyryveneen kannella, ojensi hän sydämellisesti kätensä tuomari Bohrmanille ja virkkoi:
— Kuules Bohrman, kun tulet kaupunkiin jonakin iltana, niin pistäydy talossa. Vakuutan toimittavani sinulle ja itselleni p—n hauskan illan.
— Kiitos, kiitos! Mutta viihdyn mieluummin täällä saaristossa loma-ajat.
— Aha… jaha… vain niin! Ja kuka se on, joka sua täällä "vetää"…?
Vene erkani rannasta Maria, liehutti nenäliinallaan ja Erik Bohrman heilautti hattuaan.
— No mutta kaikessa tapauksessa sentään — jos vahingossa eksyt kaupunkiin, niin tule toki minun luokseni yöpuulle, huusi Kaarlo vielä.
Maria ja Erik kääntyivät takaisin huvilaan.