— Oh, meidän on varottava itseämme, meidän on varottava, — sanoi Erik
Bohrman.
— Mitä tarkoitatte?
— Olen tullut viettämään saaristoelämää, sillä kaupunkielämästä olen saanut kylläni Upsalassa, enkä sitä enää kaipaa, mutta kiusaus voi toisinaan tulla aavistamatta.
— Luuletteko… että hän viettää tuota "kaupunkielämää?"
— En tiedä, mutta kovin paljon hän pitää punssista ja se on tavallisesti epäilyttävä merkki.
— Sitä ei voi kieltää. Punssi on todella hänen mielijuomansa.
He kävelivät tuokion äänettä. Maria taisteli itsensä kanssa, mutta ei lopulta voinut olla suoraan kysymättä:
— Sanokaa, mitä piditte miehestäni?
Tuomari Bohrman vastasi hetken kuluttua:
— Veli Asker on omituinen luonne, hänessä on paljon hyvää jos pahaakin, niinkuin meissä kaikissa syntisissä ihmisissä. Hänessä on koko lailla kevytmielisyyttä ja nautinnon himoa, mutta niinkuin tuollaisissa luonteissa tavallisesti, vastaavassa määrässä hyväntahtoisuutta ja tasaista, tyyntä mieltä. Hän on luonne, jossa hyvä ja paha on näkyvissä selvemmin kuin useissa muissa ihmisissä, ne ovat kuin perusaine, jota kuvanveistäjä käyttää. Sen vuoksi tuollaisten luonteiden arvosteleminen on peräti vaikeaa.