— Kauvanko Bohrman vielä viipyy täällä? kysyi Karl Asker yhtäkkiä heidän kävellessään alas höyryveneelle.
Maria kumartui ottamaan kukkaa maasta; hän tunsi punastuvansa.
— Hän lähtee luultavasti näinä päivinä.
— Vai niin! Otaksunpa, että sinä tulet kotiin samoihin aikoihin.
— Kuinka niin?
Niin, näetkös, — Kaarlon ääni oli salaperäinen ja tärkeän näköisenä kuiskasi hän, — se on sillä lailla, että… Sinä olet kai sen huomannut… mamma sanoi, ettei hän voinut erehtyä Borhmanin tunteista häntä kohtaan. Ja hän, tietystikin, on aivan hullaantunut juristiin. "Joko hänet tai ei sitte ketään," on hän sanonut sekä mammalle että minulle, ja sinä tiedät, että hän on luonne, jota eivät kaikki tuulet häilytä.
Maria oli suuresti kummastunut eikä ymmärtänyt sanaakaan.
— Mutta sano herran tähden suoraan, Kaarlo, ketä tarkoitat, äläkä puhu arvoituksilla! — huudahti hän hiukan vihaisesti.
— Ketäkö tarkoitan: he ovat rakastuneet toisiinsa — Bohrman ja Agnes — olet kai sen huomannut?
Maria löi kummastuksesta yhteen käsiään.