— Agnes ja tuomari Bohrman! hän pani erityisen painon joka sanalle. —
Ystävä rakas, se on hurjinta mielikuvitusta, mitä ajatella voi.
Karl Asker näytti joutuvan hämilleen.
— Niin, enhän minä tiedä, mutta niinhän ne sanovat, mamma ja Agneskin… ja muuten, niin vaikka se ehkä nyt vielä on mielikuvitusta, voi se muuttua todeksikin.
— Ei… koskaan! Minä vakuutan sen.
— Vakuutatko — mistä sinä tiedät? — Karl Asker ei voinut olla ihmettelemättä vaimonsa äänen vakuuttavaa päättäväisyyttä. — Kuuleppas minun suunnitelmaani: Minä kutsun Bohrmanin tuon tuostakin kotiimme ja siellä hän ja Agnes saavat rakennella lähempää tuttavuutta toistensa kanssa ja suorittaa pienen rakkausafäärinsä. Jos tunnen Bohrmanin oikein, niin… ja Agnes on kaikin puolin hyvä tyttö.
— Eivät kaikki halua mennä naimisiin rahojen tähden. — Marian ääni oli niin kummallinen.
— Ei, ei tietystikään, Mari kultani. Useimmiten kokonaan muut ominaisuudet saavat kiintymään, mutta jos on köyhä, niin kuka tietää… Rahat ovat aina hyviä olemassa.
Maria ei vastannut.
Mutta Kaarlo jatkoi vakuuttaen:
— Sehän on vain pieni suunnitelma, jonka äiti ja minä olemme keksineet auttaaksemme Agnesia. Eihän siinä mitään pahaa ole, ja jälkeenpäin he molemmat kiittävät meitä. Eikö totta, sinun pitää olla mukana asiassa. Sinähän tunnet hänet vanhastaan ja voit vaikuttaa paljon jos tahdot.