Kun he saapuivat portaille virkkoi Maria vakavalla, vaikka masentuneella äänellä:
— Kuuleppas Anny! Minä en nyt voi oikein hyvin ja menen sen vuoksi huoneeseni pariksi tunniksi nukkumaan. Jos olet nyt niin kiltti ja pidät huolta siitä, ettei kukaan — kuuletko, ei kukaan — tule minua häiritsemään, niin pääset iltapäivällä minun kanssani jälleen kävelemään.
— No sen minä teen mielelläni. — Nuoren tytön ääni ei ollut niin vakuuttava kuin tavallisesti.
— Kiitos sitte. — Maria meni huoneeseensa, heittäytyi sänkyyn ja kätki päänsä syvälle tyynyihin.
7.
Jos huhu Marian ja Erikin seurusteluista toistensa kanssa kesäkauden alkupuolella oli puheenaiheena ainoastaan saaristossa kesävieraiden kesken, niin kylläpä se sitävastoin syksypuolella nopein siivin lensi Tukholmaankin. Huhut leviävät tavallisesti yhtä nopeaan kuin ääni — liiatenkin, jos ne ovat laadultaan sellaisia, että intresseeraavat kaikkia — ovat skandaalijuttuja. Ne kiertävät miehestä mieheen, suurentuvat matkallaan ja tulevat lopulta vallan tuntemattomiksi. Ne ovat kuin lumipalloja, jotka ensin puserretaan kädessä ja sitte vieritetään yhä suuremmiksi maassa. Mitä kauvemmas sitä vieritetään suojaista lunta pitkin, sitä suuremmaksi se kasvaa, kunnes se lopulta on oikea "vuori," eikä silloin kukaan aavista sen olevan pienestä lumipallosta lähtöisin.
Tuomari Bohrmanin ja rouva Askerin suhteista toisiinsa keskusteltiin vilkkaasti Tukholman niissä piireissä ja perheissä, missä nämä molemmat henkilöt tunnettiin ja missä asia saattoi herättää uteliaisuutta.
Lääketieteen kandidaatti Vilhelm Asker käveli muutamana päivänä erään toverinsa kanssa Kuningattarenkadulla. Tuokion keskusteltua kaikenlaisista asioista Vilhelm yhtäkkiä kysyi:
— No, mitä uutta skandaalimaailmasta?
— Niin, saatpa kuulla jotakin, ellet jo liene kuullut. Viimeinen saaristolaisposti koskee sinun sukulaistasi, kuulin siitä eilen…