Rouva Askerin äänessä oli jotain loukattua ja ylimielistä hänen katsoessaan tyttärensä silmiin ja vastatessaan:
— Luuletko Kaarlon olevan pahemman muita? Ei, ei tietystikään!… Mies muuttuu ainakin jonkun verran naimisiin mentyään… Ei hän voi enää olla kuten sulhasena… Mutta sitä et sinä ymmärrä, lapseni.
Tumma puna kohosi Agnes Askerin poskille ja hän vastasi:
— En tahdo enään väitellä mamman kanssa tästä asiasta; se on kuin ympyräkäyntiä, ilman päätä… Etkö ymmärrä… en, se on totta! En ymmärrä, minkätähden oikea ja väärä ovat niin erilaiset merkitykseltään miehen ja naisen suhteen. En ymmärrä, miksi anteeksi antamatonta vikaa naisessa käsitetään vain yleiseksi luonteenlaaduksi miehessä. En käsitä miksi menettely, joka heittää tumman varjon naisen koko elämään, peitetään hiljaisuudella, milloin sellaista havaitaan miehessä. Miksi kaikki huolehtivat naisen velvollisuuksista — naisen täytyy sitä ja sitä… se ja se sotii hänen naisellisuuttaan vastaan ja niin edespäin. Ei ole mitkään, mikä sotii miehen luonnetta vastaan enemmän kuin: olla oikein kiltti vaimoaan kohtaan ja viettää mallikelpoista elämää.
Hyi sentään… aivan voin vihata lakeja, tapoja…. ja mitä lienevätkään, ja sentähden, että niissä vielä on niin paljon epäkohtia!
Rouva Asker teki kädellään estävän liikkeen.
— Tst, tst! Ihmisten huomiohan kääntyy sinuun. Muuten voit säästää tuota liiallista sanatulvaasi; olen jo monasti kuullut tuon omituisen mielipiteesi ja tiedän, että olet ammentanut sen jostakin nyky-ajan kirjasta… Minua ei se liikuta.
Tällä välin oli vene pysähtynyt Vaxholman rantaan ja pian istui jälleen Askerin herrasväki pienessä höyryaluksessa ja saapuivat vihdoin neljännestunnin kuluttua matkansa perille.
— Oi, miten kaunista täällä on! huudahti Maria kulkiessaan Emmyn kera ylös jyrkkää, mäkistä, honkien ja lehtipuiden verhoomaa tietä, nähden edessään alhaalla oikealla puolellaan järven, jonka välkkyvät laineet siintivät tuuheiden puiden takaa. -— Tänne tahdon hetkeksi pysähtyä!
— Jumalani, millainen maku sinulla on, Maria! Näkyy, että olet maalta. Mitäpä ihailtavaa tässäkin on? puhkaili rouva Asker, joka molempiin vanhempiin tyttäriinsä nojautuen paraillaan kiipesi mäkeä ylös.