— Vain niin. Mamman mielestä — on siis parempi, että Maria on miehelleen uskoton?
— Ei, antakaahan nyt minullekin suunvuoro. — Vilhelmin mielestä asia oli horjahtanut kauvas syrjäpoluille ja hän tahtoi nyt keskittää sen jälleen. — Onpa perhanaa, miten naiset sotkevat asioita eivätkä pysy aisoissa. Enhän minä ole sanonut mitään varmaa, kaikki voi olla vain vähäpätöinen juorujuttu.
— Älä juttele! Niinhän itse kerroit. Ja muuten, ei savua ilman tulta, sanotaan ja niin se on tässäkin.
— Käskee sitä jutella mitään eukkoväen kanssa, Jos olisin tiennyt, että otatte asian tuolta kannalta, en lempo soi olisi suutani avannut.
— Teitpä vallan oikein kun puhuit.
Kun poika oli lähdössä ulos, sanoi rouva Asker huolestuneella kasvojen ilmeellä:
— Aiotko puhua tästä Kaarlolle? Häntä pitäisi varoittaa, mutta me emme tahdo sitä tehdä.
— Ehkäpä voin puhua. Mutta varma olen, että hän ottaa asian paljon keveämmästi kuin te. — Tuon sanottuaan hän lähti.
Useana tätä seuraavana päivänä ei Askerin perheessä puhuttu muusta kuin mitä Vilhelm oli kertonut, mutta kukaan ei siitä virkkanut sanaakaan Kaarlolle. Varrottiin vain ja toivottiin tarkempia tietoja asiasta.
8.