— Missä on Bohrman? kysyi Kaarlo ikäänkuin hieman epäillen.
— Kaupungissa.
— Oletko tavannut häntä tänään?
— En, en ollut aamiaisella, kun voin hieman, pahoin, ja hän lähtee aina heti aamiaisen jälkeen.
— Muuttaako hänkin lauvantaina pois täältä?
— Ei, luullakseni. Hän viipynee täällä vielä muutaman viikon.
Karl Asker itsekin häpesi noita asiaan kuulumattomia kysymyksiään, mutta hän tahtoi kaikin puolin tyydyttää uteliaisuutensa. Eikä muuten Maria näyttänyt niistä olevan milläänkään.
Tunnin kuluttua Anny Bahr tuli ilmoittamaan, että päivällinen on valmis. He menivät kaikin kolmin ruokasaliin. Siellä oli jo Erik Bohrman. Tämä ensi tuokiossa arvasi aseman ja asian ja osasi niin muodoin vielä paremmin kuin Maria salata kummastuksensa.
— Jaha, sinä olet tullut ottamaan jäähyväisiä saariston kesältä, sanoi hän tavallisella sydämellisellä tavallaan ja tervehti ystävällisesti Kaarloa.
Syödessä huomasi Maria, miten Anny Bahrin pähkinänruskeat silmät alituiseen olivat hänen mieheensä tarkkaavaisina kiinnitetyt.