Nuori lakimies avasi huulensa aikoen sanoa jotain, mutta ei sanonutkaan.
— Kauvanko olette vielä täällä? — kysyi Maria.
— Maanantaina olen aikonut muuttaa.
— Ja minä aion matkustaa lauvantaina; sehän sopii mainiosti.
— Vallan mainiosti! — Tuomari Bohrmanin suupielissä leikitteli irooninen hymy.
Samassa insinööri Vadstein meni ohi. Erik ja Maria viittasivat hänelle, mutta hän vain pudisti päätään ja meni menojaan.
— Miksei hän tullut tänne? — kysyi Maria.
— Ei tahtonut varmaankaan häiritä… Tietää ehkä omasta kokemuksestaan, että nuoren naisen kanssa halutaan olla kahden kesken. — Erik koetti jälleen lyödä kaikki leikiksi.
— Sepä on tavatonta myötätuntoisuutta.
— Onpa niinkin. Muuten minä tunnen Vadstenin jo ylioppilasvuosilta, jolloin olimme kerran asuintoveritkin; sittemmin en ole häntä tavannut. Hänen isänsä oli Geflen etevin hattumaakari, ja heidän pojillaan useimmiten on pää niinkuin olette kuulleet. Ruotsin monen suurmiehen isä on harjoittanut tätä ammattia.