— Rakas Mari, mikä päähänpisto tuo nyt on? Mitä luulet heidän sanovan, äidin ennen kaikkea?
— Sanokoot mitä tahtovat!
— Ei, älkäämme pahoittako heidän mieltään suotta.
— Niinkö? Mutta minun mieleni olisit heti valmis pahoittamaan.
— Oh, en tietystikään pikku Mari, en tietystikään! Syödään vaan kotona, jos niin tahdot. Kun et vain ole pahoillasi.
Heti kello kuuden jälkeen Maria seisoi luutnantti Fraenkelin portailla Braahenkadun varrella ja soitti ovikelloa. Palvelustyttö tuli avaamaan ja rouva Fraenkel itse eteisessä otti mielivieraansa vastaan.
— Nyt mennään istumaan minun huoneeseni; saamme vielä kauvan olla yksin. Aksel ei tule kotiin ennenkuin myöhään illalla.
Se oli lumoava koti, tämä. Täällä oli niin helppoa hengittää, kaikki niin iloista ja miellyttävää, ilmakin tuntui niin lemmekkäältä ja ihanalta.
— Nyt sinun täytyy kertoa minulle kaikki, rakas Mari! — sanoi rouva Fraenkel sittenkuin oli toimittanut vieraansa sohvaan ja itse istunut rinnalle. — Minulla on niin paljon terveisiä Norlannista — rouva Bohrmanilta ennen kaikkea. Hän lähetti niin paljon sydämellisiä terveisiä, kyseli vointiasi ja milloin menet käymään kotiseudullasi. Olisit niin tervetullut hänen luokseen, sanoi hän, ja kaikki olisi järjestyksessä, jos vain sitä ennen kirjoittaisit hänelle pari riviä.
— Olipa se ystävällistä… mutta koskaan en mene sinne.