— Kotona tietysti.
— Yksinkö? — Se mahtaa olla ihanaa! Ettet vaan kuollut ikävään.
Laihtunut sinä olet ja kalpea, pikku raukka.
Maria kummasteli jotakin Ellen Fraenkelin käytöksessä, mutta ei tiennyt mitä. Oli jotakin vähän salaista ja merkillistä…
Vihdoin Ellen vei ystävättärensä salin oven luo.
— Tiedätkö, kuka täällä on?
— Miehesi?
— Ei, Erik Bohrman.
Maria ei tahtonut tulla huoneeseen. Mutta rouva Fraenkel veti hänet mukanaan sisään.
* * * * *
Ellen Fraenkelillä oli lukemattomia asioita toimitettavana, eikä luutnanttia odotettukaan kotiin ennenkuin myöhään illalla. Maria ja Erik saivat enimmäkseen olla kahden. Kun upseerin rouva oli sytyttänyt kodikkaan lampun, puhelivat vilkkaasti kaikenlaisista asioista, eikä nyt, ennenkuin puhe jälleen siirtyi ennen vanhoihin muistoihin. Erik Bohrman puhui nyt erikoisella lämmöllä äidistään.