Yht'äkkiä lehahti hän punaiseksi, kääntyi sitte valkeaksi kuin vaate.
— Salme, auta, minä pyörryn! — Hän painui läheiselle vuoteelle.
— Holger! Salme kiersi toisen kätensä Holgerin pään alle, toisella hän soitti sähkökelloa. — Kamferttia —, eetteriä — tuokaa pian! Soittakaa taitavalle lääkärille. — Kutsukaa tulemaan pian.
Hän polvistui tuskissaan vuoteen viereen, vuoroon pyyhkien tuskan kylmää hikeä Holgerin otsalta, vuoroon hieroen lämpimäksi hänen jääkylmiä käsiään.
Oliko tunturin honka murtunut? Oliko tuo suuri, rakastava sydän herkeävä sykkimästä?
Mitä hän oli tehnyt? Miksi hän oli vaivojaan valitellut?
Nakutettiin ovelle. Palvelija toi kamferttia.
— Holger, koeta nielaista, se tekee hyvää sinulle. — Salme kallisti vesilasia hänen huulilleen.
Holger sai nielaistuksi, mutta makasi yhä kuin tiedottomana.
Viimein aukaisi hän väsyneesti silmänsä. — Salme iloni, onneni — sinä et saa unohtaa sitä — et koskaan.