Taas painuivat silmät kiinni ja käsi hervahti vuoteen laidalle.
— Holger, anna minulle anteeksi! Holger, kuule! — Hän tarttui taas kylmään käteen ja peitti sen suuteloin.
— Salme, ole täällä luonani, minä tarvitsen sinua.
— Olen, rakkaani, olen. — Hän hieroi yhä sydäntä, käsiä, jalkoja, koettaen palauttaa herkeämässä olevat elontoiminnat.
— Se tekee niin hyvää, — Holger avasi taas silmänsä ja kaunis, sydämellinen hymy kirkasti hänen kasvonsa, — kun sinä olet luonani.
— Minä en jätä sinua koskaan, kuuletko, rakkaani, en koskaan.
Holger hymyili tyytyväisenä.
— Minä tahdon pikkusielusta kasvaa sinun mittaiseksesi, oppia sinua ymmärtämään, sinua auttamaan, sinun ilonasi olemaan.
— Rakas — rakas — — Holger tapaili Salmen kättä. —
Silloin nakutettiin ovelle. Lääkäri astui sisään.