En tiedä.
Päätäni huimaa. En jaksa ajatella —. Minä vain ihmettelen, sitä että ihminen vuoden kuluessa voi kokea vuosikymmenien ilot ja tuskat.
Ei sumene silmät, ei hiukset harmene, ja kuitenkin sitä nuoresta äkkiä vanhaksi kääntyy.
Elämän kehuttu rikkausko sen vaikuttaa? En ymmärrä.
Ennen kaipasin usein jotakin — kaipasin, tietämättä mitä. Kenties kaipasin iloa ja onnea. — Kaipasin ennen kaikkea vaihtelua.
Olisin siihen aikaan saattanut puhua elämän tappavasta tyhjyydestä. Nyt puhun sen tappavasta rikkaudesta.
Nyt en enää toivo enkä kaipaa mitään, en ainakaan muuta kuin mahdollisesti — lepoa. Olen niin väsynyt, niin läpeensä väsynyt. Se suuri ja rikas elämä, johon minut veit, on minulta vienyt voimat.
Moitin itseäni siitä, — halveksin usein, mutta minä en sille mitään voi, sillä minä olen heikko ja mitätön "pikkusielu".
* * * * *
Salme ei sinä päivänä kirjoittanut pitemmältä.