— Nyt sinä puhut pahaa Holger Thoresenistä. — Salme koetti kääntää leikiksi.
— Ei sinun tarvitse häntä puolustaa.
— Mutta jos tahdon, — jos tunnen hänet paremmin kuin sinä.
— Sinä et häntä ymmärrä, etkä ole koskaan ymmärtänyt.
Salme veti kätensä hiljaa Holgerin käsipuolesta ja kääräsi suojahuivin paremmin ympärilleen. — Ilta on kylmähkö, sanoi hän, taitaa olla paras että menen sisään.
Holger ei vastannut.
Mutta sinä iltana kirjoitti Salme kirjaansa:
Kun riemu sulla on sydämessäs',
Kun hehkuin sielusi sykkivi,
Niin iloitseepi mun sydämeinkin
Ja samoin hehkuen tykkivi.
Kun luonto armas sun maasi kauniin
Saa kielet syömesi sointumaan,
Se mulle tunnelman saman saattaa,
Tuo samat tuntehet tullessaan.
Kun verta vuotaa sun sydän-haavas',
Kun kärsit murheista maailman,
Niin samaa nähden mä samaa tunnen
Ilossa, tuskassa ainian.