Ågot lupasi Gerdin kanssa asettua pieneen hotelliin, odottaakseen, kunnes Salme tulisi heitä tapaamaan. Salme oli luvannut neuvotella Gudrun-tädin kanssa, saadakseen Ågotille työtä. He olivat päättäneet vastaisuudessa kirjoittaa toisilleen ja yhdessä pitää huolta Gerdistä.
Holger ei huomannut Salmen saaneen tuttavia matkalla. Mutta hän pani merkille, että Salme oli iloisen ja tyytyväisen näköinen, vastasi ystävällisesti joka kysymykseen ja näytti etsimällä etsivän tilaisuutta saada palvella Holgeria.
Se tuntui ensin hyvältä, mutta sitte se rupesi häntä kiusaamaan.
Salme kaiketi taas tahtoi tekeytyä ystävälliseksi, kärsivälliseksi ja vaikka miksi, että täti Gudrun ja Einar sen huomaisivat ja hänestä kiittäen puhuisivat.
Toisilla oli tuollainen kiitoksen nälkä aivan kuin veressä. Mutta heikkojen sielujen tuntomerkki se oli. Jolla oli voimaa, se ei välittänyt ei parjauksesta eikä parhaasta kiitoksesta.
Aikaa oli Kristiaaniassa kaikeksi onneksi vähän. Holgerilla oli paljo asioita. Mitä Salme teki, sitä hän ei tietänyt.
Illalla he läksivät.
Kotona Thorsgaardissa odotti koko talon väki. Ja kun vaunut pyörähtivät pihaan, kerääntyi ikkunoihin päitä, lasten, vanhain ja nuorten. Kaikki tahtoivat nähdä kotiin palaavia edes vilahdukselta, tietääkseen millainen matka oli ollut ja mitä kuului kapteenille.
Hämärissä, kun väki arvasi herran lepäävän, alkoi kiertokulku keittiöön, jossa rouva sai tehdä selkoa siitä, oliko vienyt kaikki terveiset perille ja minkälaiset oli saanut takaisin tuodakseen.
— Jouluksi kapteeni tulee, toistivat he kaikki tyytyväisinä.