Mitä tämä oli?
Täti oli koonnut suuren omaisuuden ja jättänyt kaikki heille, kirjoitti äiti. Nyt taisivat huoletta ajatella tulevaisuutta, vaikka lasten opinnotkin maksoivat. Kohta, kun äiti saa kaikki asiat selvitetyksi, lähettää hän Salmen osan ja samalla sen, mitä hän on Holgerille velkaa.
— Ei ole hyvä, kun vaimo omaistensa tähden on kiitollisuuden velassa miehelleen.
— Äiti, rakas äiti, miten sinä ymmärrät! — Salmen täytyi nousta kävelemään edestakaisin lattialla. Ajatukset ja tunteet risteilivät mielessä. Toisena hetkenä hän iloitsi siitä, että oli päässyt raskaasta taakasta ja saanut niin suuren lahjan, että siitä riittäisi monille, toisena hän kaipasi vanhaa ystävää, jonka kuva läheisesti liittyi kaikkiin hänen lapsuutensa ja nuoruutensa muistoihin.
Kyllä ne nyt siellä kotona Suomessa mahtoivat tätiä kaivata, kun
Salmestakin tyhjyys tuntui niin suurelta.
Täti oli ollut perheen paras ystävä. Hänen kotiinsa pyrkivät kaikki lapset jo pieninä. Ja sinne vanhemmatkin mielellään menivät. Hiljaista, yksinkertaista elämää oli täti aina viettänyt. Jouluksi ja nimipäiviksi muisti hän pikku lahjoillaan, muuten ei hänellä tainnut olla paljo menoja. Itse tarvitsi hän tuskin mitään. Hän teki työtä niinkuin entisajan ihmiset, puhui vähän, — omista oloistaan ei koskaan. Miten hän oikeastaan oli voinut koota niin paljo, oli Salmesta käsittämätöntä. Jonkun verran oli hän tainnut periä mieheltään, ja sitte kun heillä ei ollut lapsia, oli hän antanut kasvaa kasvamistaan, oli säästänyt itse, saadakseen toisia ilahduttaa, sitte kun eivät kenenkään kiitokset häntä enää saavuttaneet.
Salme tuli ajatelleeksi, miten suuresti Miina-täti oli vaikuttanut hänen elämänsä juoksuun. Hän oli Salmen Norjaan toimittanut ja sen kautta Holgeriin tutustuttanut. Ja nyt tuli häneltä tämä suuri lahja, nyt, juuri kun sitä paraiten tarvittiin.
Salme nousi taas kiivaasti kävelemään. — Jumala, minä kiitän sinua! — Nyt heillä on koti, — minä saan heidät luokseni — — kujilta ja kaduilta. He saavat kodin, minä työtä ja tehtävää. — Jumala, Jumala, miten hyvä sinä olet!
Hän rupesi hakemaan Ågotin kirjettä, jonka edellisenä päivänä oli saanut. Hän tahtoi heti vastata siihen, kirjoittaa: tulkaa, koti on odottamassa.
Mutta sitte täytyi hänen hymyillä lapsellisuudelleen. Eihän hän vielä tiennyt mitään siitä, miten asettaisi ja järjestäisi.