— Nyt et sinä valvo enää, et. Minä otan tytön ja sinä nukut täällä.
— Salme veti Ågotin muassaan huoneeseensa. — Katso, täällä on kaikki
kotoista. Taulut ovat Suomesta, liinat, peitteet ja muut ompelukset
Suomesta. Se on parasta, mitä voin antaa.
Silloin hyrähti Ågot itkuun. — Ja sinä annat parhaasi. Sinulla on äidin sydän.
— Jumala on tehnyt minut rikkaaksi ja onnelliseksi äidiksi. Eikö niin,
Gerd?
Tyttö tuli juosten, ja Salme nosti hänet korkealle ilmaan. Hän nauroi ilosta.
Silloin Salme muisti, että näin oli Holgerkin pientä poikaa ilmassa hypittänyt, silloin Mjösen laivalla, kun he ensi kertaa tapasivat. Sitä oli ollut kaunis katsella. Hän näki sen vieläkin ja hänen tuli haikean ikävä.
— Holger, Holger, jos olisit luonani, jos sulaisi sydämet yhteen niinkuin ennen, jos olisi sinun onnesi minun, minun sinun!
Ågot näki, että hän pyyhkäisi sumua silmistään. — Hän ajattelee lasta, sanoi hän itsekseen eikä vastustanut, kun Gerdille illalla tehtiin tila Salmen viereen.
Sinä yönä Salme ei saanut unta. Onni valvotti häntä, ja ajatukset samoin. Ne seurasivat Holgeria.
Mutta kesken ajatusten täytyi hänen usein kumartua katsomaan nukkuvaa lasta. — "Olenko minä nyt mummoni luona?" oli Gerd kysynyt, kun pujahti pehmeään untuvavuoteeseensa.
Ågotille tuli silloin kyyneleet silmiin. "Mummon luo", oli paras Gerdin käsitteistä ja Thorsgaard paras hänen tähänastisista kokemuksistaan.