— Mummo on taivaassa, kultaseni. Hän väsyi ja tarvitsi levätä. Mutta hän pyysi Jumalan lähettämään Salme-tädin meille avuksi.
— Silloin minä olen täällä, siksi kun kaikki mennään taivaaseen, oli
Gerd selittänyt, kupsahtaen pehmeän peitteen alle.
— Sinä rakas, pieni olento. — Salme pyyhkäisi kiharat tytön silmiltä.
Samassa heräsi lapsi ja yskänkohtaus puistatti pikku olentoa. Hän painautui lähemmä Salmea. — Äiti, äiti, auta!
Hän puristi Salmea lujasti kädestä vielä silloinkin, kun yskänkohtaus oli ohi. — Äiti, mutisi hän, älä jätä!
— En. — Salme hyväili hikistä otsaa.
— Sinä pieni, pehmeä käsi! — Hänen täytyi sitä suudella. — Miten voimakas olet heikkoudessasi, miten lujasti pidät kiinni, miten voit tietämättäsi nostaa ja tukea.
* * * * *
Niin kauan kuin Gerdiä yskä öisin valvotti, piti Salme vieraansa luonaan Thorsgaardissa. Mutta huhtikuun ensi päivänä muuttivat he omaan kotiinsa Sollienissä. He eivät itse tahtoneet viipyä kauemmin eikä Salmekaan pyytää pitemmäksi aikaa. Thorsgaard oli kuitenkin Holgerin ja nämä vieraat hänelle tuntemattomia.
Heti ensi kirjeessä, jonka Salme Holgerille kirjoitti, saatuaan luvan Sollienin vuokraamiseen, kertoi hän lähemmin toimistaan siellä, teki uusia ehdotuksia ja pyysi saada tietää, mitä Holger ajatteli. Mutta vastausta ei kuulunut.