— Kirje tulee, tai tulee hän itse, sanoi hän aamuisin. Illalla ei hän tahtonut päivän taivalta muistella.
Mutta työt tehtiin Thorsgaardissa yhtä täsmällisesti kuin ennenkin. Einar, Salme ja joka mies kartanossa teki tehtävänsä. Talon ja sahan töistä huolehti kukin kuin omistaan.
Kesä kului odotuksessa. Syksyllä korjattiin sato.
— Nyt hän tulee, sanoi Salme Thorsgaardin miehille. — Meillä on kaikki valmiina. Sitä isäntä onkin odottanut.
Hän koetti hymyillä.
Miehet eivät vastanneet. He nostivat lyhteen toisensa jälkeen rattaille ja ajoivat riiheen. Heillä oli kiire ja kova työ.
Salme meni sahalle päin. Siellä kieppuivat suuret pyörät vinhasti akselinsa ympäri, puut pirstautuivat, laudat notkahtelivat.
Salme puhui täälläkin isännän kotiintulosta, mutta vastausta ei kuulunut.
Silloin kääntyi Salme Thorsgaardista Sollieniin päin. Odotus uuvutti, toivo, joka ei toteutunut, kalvoi. Mutta sielläpäin oli toivo jo toteutunut.
Kesän kuluessa oli Gerd saanut monta leikkitoveria ja muutamia tätejä myöskin, äidin ystäviä. Tuuliajolta olivat tulleet Sollieniin suojaan. Siellä mäntymetsä huminoi heille viihdyttävää lauluaan, ja päivä paistoi hellien pimennon puolella kasvaneille.