Salme joudutti kulkuaan. Hän kuuli lasten iloisia ääniä pihalta.
Samassa näki hän Ågotin ja Gerdin tulevan tietä pitkin Thorsgaardista päin.
— Salme-täti, huusi Gerd kaukaa ja rupesi juoksemaan häntä kohti.
Hänellä oli jotain kädessä.
Mutta Ågot sai tytön palautetuksi, ja kun Salme ehti heidän luokseen, seisoi Gerd nolona ja tyhjin käsin.
— Mitä sinä otit häneltä, tiedusteli Salme. — Hän oli niin iloissaan.
— Ei se muuta — kirje vain. — Se tuli hitaasti esille.
Kuori oli likainen, käsiala outo, mutta merkki amerikkalainen.
— Kiitoksia! — Hyvästi Ågot, hyvästi Gerd!
Hän tahtoi olla yksin. Hän astui hitaasti eteenpäin, kunnes pääsi tien mutkaan, jossa katosi toisten näkyvistä. Silloin etsi hän kiven tiepuolesta, istahti siihen ja mursi kuoren.
Käsittämättömiä englantilaisia koukeroita, — merimies saanut tämän toiselta, — joka oli saanut herralta. Mitä kummia kiertoteitä tämä oli kulkenut ja miten kauan matkalla viipynyt?