Hän viskasi paperin kädestään.
Mutta tämä — Holgerin oma, tarmokas ja selvä käsiala!
Hänen kätensä vapisi: — Rakas Salmeni! Minun täytyy kirjoittaa sinulle, vaikka en tahdo voida kuljettaa kynää kädessäni.
Meillä on ollut kauhea yö — — — Kuolema on ollut edessämme ja kuoleman kynnyksellä tulee ajatelleeksi paljo.
Salme katsoi päivämäärää. Hän huomasi Holgerin tarkoittavan samaa myrskyä, josta Einar oli kirjoittanut. Mutta siitä oli jo kahdeksan kuukautta. Missä, missä oli Holger?
Hän haki kirjeen lopulta, vaan tuoreempaa päivämäärää ei mistään löytynyt.
Huoaten tarttui hän kirjeeseen ja rupesi uudelleen lukemaan:
— Koko elämäni olen näinä hetkinä elänyt uudelleen. Olen askel askeleelta kulkenut tietä, jota näinä viime vuosina yhdessä olemme astuneet.
— Salme, nyt näen paljo, jota en ennen nähnyt, näen sen, kun ajattelen, että kenties en koskaan enää saa nähdä rakkaita kasvojasi.
— Itsekäs ja kova olen ollut, vaatinut paljo sinulta, itseltäni en mitään.