— Salme, iloni, onneni, tunturimorsioni!

Kaksi voimakasta käsivartta kiertyi hänen ympärilleen. Ne nostivat hänet, — kohottivat korkealle, — kantoivat eteenpäin — ylöspäin — kohden tunturin huippua.

* * * * *

He olivat kumpikin hajamielisiä paluumatkalla.

He tulivat laskeutuneeksi toista rinnettä kuin olivat nousseet. Polku luikerteli heitä pakoon, ja heidän oli mahdoton löytää tietä. Kauan harhailtuaan eksyksissä kuulivat viimein kellojen kalketta ja näkivät karjamajan tunturin kupeella.

— Tunturimajaan vien tunturimorsioni. — Äänessä soi sydämen rajuna tulvehtiva riemu.

Holger avasi portin, ja he astuivat pihaan.

Avonaisesta ovesta näkivät keski-ikäisen naisen tuvassa juustopataa hämmentämässä. Ulkona juoksi nuori tyttö iloisesti hyppien kiveltä toiselle kilpaa vuohien kanssa.

— Odota sinä täällä, minä tulen kohta. — Holger Thoresen pujahti sisään puhuttelemaan emäntää.

Kun hän hetken kuluttua palasi, istui Salme kivellä majan edustalla.
Hän seurasi katsein ilta-auringon välkettä tunturijärven pinnalla.