Salme tahtoi puhua vanhempien kanssa kahden kesken, vaan ei saanut siihen tilaisuutta. Aina tuli joku häiritsemään. Viimein täytyi hänen sanoa hyvää yötä ja mennä omaan huoneeseensa, jossa nuoremmat siskotkin nukkuivat. Äiti kyllä pistäytyi tänne häntä katsomaan, mutta puhua ei Salme silloinkaan voinut. Sisaret makasivat silmät suurina, seuraten kaikkia Salmen liikkeitä ja korvat pörhöllään kuullakseen, mitä hänellä mahdollisesti oli kerrottavaa.
Kun äiti ovessa nyökkäsi viimeisen "hyvää yötä", teki Salmen mieli vielä juosta hänen jälkeensä ja kuiskata: äiti, en ole omani enää, en yksin, löysin onneni tuntureilta, — mutta ne sanat jäivät vain ajatukseksi.
Ovi painui kiinni, äiti oli poissa.
Vasta seuraavana aamuna tuli kaikki kerrotuksi.
Talossa olivat vanhemmat aina aikaisia, lapset nukkuivat. Salme tiesi isän ja äidin aamuin yhdessä juovan teetä salissa.
Kello löi 6, kun hän avasi salin oven. Teekeittiö porisi jo pöydällä, ja äiti makasi aamupuvussaan leposohvalla. — Äiti rakas, miten sinä jaksat? — Salme kumartui häntä suutelemaan.
— Kiitos, hyvin. Entä sinä? Saitko unta?
— Enpä paljo. Ajatukset valvottivat. Olisin eilen tahtonut puhua paljosta kanssasi.
Silloin äiti hymyili. — Ei sinun tarvitse. Minä tiedän kaikki.
— Sinä, äiti!