— Salme, sanoi hän viimein hiljaa, uskotko onnen unelmiisi, vai tahtoisitko kulkea ystäväsi rinnalla, joskin sillä tiellä kulkisit jalkasi verille ja sydämesi sairaaksi.
Salme vavahti. — Tahtoisin, äiti, sanoi hän, katse äidin katseessa, — sillä minä rakastan.
— Mutta sinä säpsähdit?
— Siksi, että niin täydellisesti luotan häneen ja hänen rakkauteensa. En voi muuta kuin tulla onnelliseksi hänen rinnallaan. Sinä äiti et vielä häntä tunne, muuten et epäilisi.
Äiti ei vastannut. Samassa kiskaistiin ovi auki ja Elvi, Annikki ja
Olavi törmäsivät sisään. Siihen katkesi puhelu eikä sitä enää jatkettu.
Mutta talon nuoret puhuivat sitä enemmän norjalaisen herran tulosta. He eivät tietäneet syytä siihen, vaan ihmettelivät, utelivat ja arvelivat.
— Se on rikas, sanoi Viljo puoliääneen Väinölle, heidän selvitellessään verkkoja rannassa. — Kunpa toisi komeat hirvensarvet tullessaan.
Salme keräili kukkasia puutarhasta, keräsi punaisia pihlajanmarjoja ja kellertäviä lehtiä. Hän sattui paraiksi kuulemaan poikien puheen.
— Minäpä luulen, että hän vie Salmen.
Toinen vihelsi. — Eipä hullumpaa - rikas norjalainen lankomieheksi, — kutsuu luokseen metsästysmatkoille tuntureille ja vuonoille purjehtimaan.