Silloin tunsi Salme, ettei hän antanut Holgerille yksin morsiusrakkauttaan. Hän rakasti tätä suurta, voimakasta miestä niinkuin äiti lastaan. Hän rakasti ja kärsi kuin äiti, ja sen tunteen valtaamana tarttui hän Holgerin päähän painaen sen povelleen.
— Minä en tahdo enkä tarvitse salata mitään. Minä rakastan sinua, — sinua yksin.
Ei tullut enää paljo puhutuksi sinä iltana. Hetken epäsointu oli jättänyt haavan mieliin. Se oli ensimäinen ja kirveli kirpeästi. Mutta joka kirvelys muistutti hellyydellä haavaa lääkitsemään, muistutti antamaan rakkautta entistä enemmän, jotta haava umpeen kasvaisi, ja side katkeamisen asemasta lujittuisi.
Toisena päivänä Holger matkusti. Salme saattoi häntä puolitietä Turkuun.
Heidän erotessaan oli Holger kuin sairas mielenliikutuksesta. Tuskan hiki kohosi hänen otsalleen ja käsi painautui usein sydämelle. — Minä en kestä mielenliikutuksia, sanoi hän, koettaen hymyillä. Mutta Salme näki taas tuon kärsivän, vaivautuneen ilmeen hänen suunsa ympärillä.
Salme oli huolissaan. Hän ei saanut Holgeria eikä tämän tuskaa mielestään kotimatkalla. Minä en ansaitse hänen rakkauttaan, ajatteli hän. En ansaitse rahtuakaan siitä. Minä olen mitätön pikkusielu hänen rinnallaan. Yksin hänen virheensäkin johtuvat vain siitä, että hänen rakkautensa on niin suuri ja voimakas.
Juna kulki tasaisesti jyskyttäen eteenpäin. — Holger, Holger, miten voin sinua tarpeeksi rakastaa, toisti Salme itsekseen.
Isä oli Salmea vastassa asemalla. He kulkivat jalan kotiin. Isä puhui Holgerista pitkin matkaa. Hän oli antanut hyviä neuvoja taloudellisessa suhteessa, oli puhunut poikien tulevaisuudesta, heidän luonteistaan ja taipumuksistaan. Hän oli todella harvinaisen älykäs, käytännöllinen ja selväjärkinen mies. Kiertäen kaartaen oli hän kerran yrittänyt tarjota apua rahallisessakin suhteessa, mutta yrittäessään hän heti huomasi, ettei se käynyt päinsä. Asp ei aikonut myydä tytärtään. Tyytyköön Holger siihen, että saa köyhän morsiamen. Uudet sukulaiset eivät ainakaan aijo elää hänen kustannuksellaan.
Salme puristi isän kättä. — Kiitoksia, isä! — Mutta älä puhu Holgerista sillä tavoin. Hänkö olisi aikonut minut ostaa? Sinä et tunne, et tiedä — —
Isä ei kuunnellut. — Apua otan lapseltani, jonka hyväksi minäkin puolestani voin tehdä työtä, vieraalta en. Mutta tuskin sinulta enää apua saanen? Tokko maltat virkaasi hoitaa?