Isä ei vastannut. Hän antoi Salmen päättää ja toimia. Vasta kun hän makasi sohvallaan lämpimään peittoon käärittynä, veti hän Salmen puoleensa. — Sinä olet tytär ja työtoveri. Sellaiselle ei ainoakaan mies maailmassa ole tarpeeksi hyvä.
Salme pudisti nauraen sormeaan. — Holger on liiaksikin hyvä minulle, muista se, isä. Hyvästi nyt! Ja nuku hyvin.
Ovi lisahti lukkoon, ja Salme hiipi huoneeseensa. Hän ei voinut mennä äidin luo, vaikka ensin oli aikonut. Isän sanat kaikuivat yhä hänen korvissaan. Ne eivät erottaneet häntä äidistä, ne eivät särkeneet sitä ehyttä, puhdasta kuvaa äidistä, jonka hän säilytti sydämessään lapsuutensa ajoilta asti, mutta ne tekivät niin sietämättömän kipeää, että hänen oli mahdoton katsoa äitiä silmiin.
Kun toiset kokoontuivat päivällispöytään, ilmoitti hän isän nukkuvan ja itsellään olevan työtä. Mutta vaikka pöydällä oli puhtaaksikirjoituksia koko kasa ja vaikka kynä Salmen kädessä liikkui edestakaisin paperilla, ei siihen syntynyt muuta jälkeä kuin ajatuksissa siihen piirretty: Holger, — Holger, — Holger Thoresen.
Salmen ajatukset kulkivat kaukana. Sinä olet liiankin hyvä minulle, Holger, toisti hän, kerta toisensa jälkeen. Mutta tämän ajatuksen rinnalle hiipi kysymys: entä jos sinä sittekin teet minut onnettomaksi. Isä ja äitikin olivat olleet onnettomia. Hän tiesi nyt sen, mitä tähän asti vain oli aavistanut. Mutta syy, missä se oli? He olivat hyviä kumpikin. Pahaa sanaa hän tuskin oli kuullut. — Miksi, miksi on elämä sellaista?
Pää painui käsien varaan ja Salme vaipui ajatuksiinsa. Mutta kesken ajatuksien täytyi hänen äkkiä nousta ja mennä kuulostamaan isän ovelle. Kaikki oli hiljaista siellä. Hän palasi huoneeseensa, teki lujan päätöksen ja rupesi kirjoittamaan.
Mutta kun kello läheni kahdeksaa, eikä isää kuulunut, hiipi Salme uudelleen ovelle ja raotti sitä. Isä makasi liikkumattomana samassa asennossa, johon oli jäänyt Salmen poistuessa huoneesta.
— Isä, kuiskasi Salme, laskien kätensä hänen olalleen. Mutta isä ei vastannut.
Silloin Salme kumartui lähemmä. Hengitystä ei kuulunut, käsi oli kylmä.
Isä oli kuollut.