Salme ei kohta vastannut. Ajatteleva, miltei tuskallisen tutkiva katse kiintyi hetkeksi Holgeriin. Mutta epäröivä mietiskely väistyi pian ilon tieltä. — Ymmärrän, että rakkautesi on suuri, voimakas ja vastustamaton kuin tunturituuli. — Hän hymyili.
— Ja tiedätkö mitä tuo tuuli tekee? Se irroittaa vapisevan haavanlehden sen rungosta, sulkee sen syliinsä, kuljettaa tunturin tuolle puolen ja ottaa sen siellä omakseen. Ja kun värähdys käy läpi hennon lehden, silloin se vain sulkee sen yhä lujemmin syliinsä, tanssittaa, tuudittaa, viihdyttää ja soittaa suurta, rajatonta riemuaan ilmoille.
— Holger sinä — —
— Niin, Salme, sinä — Mutta sinun tulee kylmä täällä. — Hän kääri matkavaipan paremmin hänen ympärilleen. — Mennään alas, sanoi hän viimein. — Sinä tarvitset lepoa.
Mutta Salme vastusti. Hän tahtoi viipyä kannella niin kauan, kun näki kaistaleenkin kotimaata. Vasta kun oli jouduttu aavalle merelle, hän nousi. Nyt ei mikään enää häntä täällä pidättänyt. Holger oli nyt hänen kaikkensa, hänen ainoansa.
Mutta toisen päivän aamuna, kun Salme hetken nukahdettuaan heräsi yöjunan kimakkaan vihellykseen ja puheeseen, jota kuuli vaunun ulkopuolelta, selveni hänelle äkkiä, että hän nyt oli Norjassa, Holgerin kotimaassa, joka tästä puoleen oli oleva hänenkin maansa.
Tuo ajatus herätti syntyessään voimakkaan tuskan tunteen hänen povessaan. Isänmaa, oma kansa, taisiko sama henkilö sovittaa nuo nimitykset useampaan maahan, useampaan kansaan? Saattoiko puu, joka paikaltaan siirrettiin, kohta tuntea olevansa kotimaaperässä, ainoastaan siitä syystä, että ulkonaisen muutoksen johdosta uusi multa oli hänen juuriaan lähellä?
Eikö tällaisissa tapauksissa pikemmin saattanut käydä kuin äidillisen ystävän, joka jouduttuaan äitipuolen asemaan ja vaatiessaan äidin nimeä, kadottaa senkin mitä ennen on saanut osakseen.
Salme säikähti ajatuksiaan, säikähti tuntiessaan selvään ja voimakkaasti, että Norja oli Norja, vuonojen ja vuorien kaunis maa, Holgerin maa, rakas Salmellekin, mutta Suomi yksin oli kotimaa.
Hän loi pikaisen, miltei apua pyytävän katseen Holgeriin, mutta tämä nukkui. Silloin Salmekin jäi hiljaa makaamaan, ajatusten yhä kiertäessä entistä uraansa.