Häikäisevät kristallit säteilivät sähkövalossa. Flyygeli seisoi avattuna, ja korkealle kaartuva katto näytti aivan kuin odottavan voimakasta säveltulvaa. Vastapäätä flyygeliä, toisen seinän vierustalla paistoivat upeina rehoittavien palmujen varjossa hohtavan valkoisina Chapun marmorinen "Jeanne d'Arc" toisella, Takasen "Rebekka" toisella puolella.
— Hän ennätti tänne ennen sinua. — Holger hymyili Salmen hämmästykselle. — Teitä on nyt kaksi puoleksi suomalaista.
Puoleksi suomalaista! Se särähti pahalta, mutta Salme ei ennättänyt ajatella tuota sorasäveltä. Hän vain tunsi, miten suuri Holgerin rakkaus oli, miten se kohtasi häntä tämän kodin joka kolkassa, miten se hehkui häntä vastaan joka askeleella, minkä hän otti.
— Ja täällä on kirjastohuone, jatkoi Holger. Eikö tämä kellertävä amppelin valo ole miellyttävää? — Jos tahdot, saat kirkkaampaa tästä. — Hän väänsi sähkönappulaa saaden kristallikukkasen jalustallaan pöydällä säteilemään.
— Ja täältä pääsemme makuuhuoneeseen.
Punainen, hehkuva valo tulvahti avatusta ovesta. — Mutta sinne pääset myös suoraan omasta suomalaisesta sopukastasi.
Holger avasi kirjastohuoneesta oven valoisaan nurkkahuoneeseen, jonka sisustus oli yhtä iloisen valoisa kuin itse huone.
Vanhanaikuiset, valkeat huonekalut olivat päällystetyt sinisellä, suurikukkaisella silkillä, seinällä riippui Salmen vanhempien kuvat sekä maisemia Suomesta.
Ainoastaan huoneen rakennustyyli oli norjalainen suurine nurkkaikkunoineen, josta etelän aurinko pääsi huoneeseen paistamaan.
— Holger! Salme kietoi kätensä hänen kaulaansa. — Ei koskaan nuori vaimo ole tullut kotiin, jossa miehen rakkaus häntä olisi kohdannut niin lämpimänä, niin suurena kuin sinun rakkautesi minua täällä kohtaa.