Jonkun kerran yritti Salme paremmin puuttua taloutta koskeviin asioihin, mutta aina sattui Holger juuri silloin häntä kaipaamaan. Ja vaikka hän kohta kiiruhtikin saapuville, ennätti jo Holger pahoitella, että sai odottaa.
Oliko hänen aina oltava huoneessaan, jotta Holger hänet sieltä löytäisi, kysäsi hän kerran nauraen, mutta Holger sulki hänen suunsa suuteloilla.
— Sinä et ymmärrä, miten rakas olet minulle, sinä et ymmärrä, miten tarvitsen sinua.
Kun ei vanha Birgittekään suosinut Salmen halua puuttua taloudellisiin toimiin, luopui hän pian koko yrityksestä. Hän tyytyi siihen, että tahtoessaan jotain kysyä tai käskeä, painoi sähkönappulaan ja jäi odottamaan, kunnes iloinen, kirkassilmäinen Margit ilmestyi ovelle, tiedustelemaan mitä rouva tahtoi.
Kun sitte Margit sulki oven ja Salme jäi yksin, nauroi hän, nauroi sitä, että hän oli ja eleli kuin prinsessa loihditussa linnassa.
Samaa hän ajatteli, kulkiessaan talon suuressa puutarhassa. Hän poimi kauneimmat kukkaset Holgerin työpöydälle ja täytti kristallimaljakot muissakin huoneissa, järjesti, asetteli ja oli olevinaan emäntä. Mutta kun hän puutarhurilta tiedusteli tämän töitä ja toimia tai kävi katsomassa, miten vanha Jens suki liinakot silkin kiiltäviksi, muisti hän usein, ettei kukaan häntä täällä tarvinnut. Hän oli vieras ja tarpeeton Thorsgaardin kartanossa.
Mutta Holgerin rinnalla unohti hän olevansa orpo vieraalla maalla. Hän tunsi silloin, että hänellä oli elämäntehtävä ja että häntäkin tarvittiin.
Ensi aikoina hän sai usein nauttia tästä onnestaan. Holger jätti häntä tuskin koskaan yksin. Hän hääti luotaan kaikki työt ja työhuolet. Hän oli ikänsä raatanut levähtämättä. Nyt tahtoi hän nauttia.
Mutta vähitellen rupesi talo töineen ja liikeasiat jälleen Holgeria ahdistamaan. Johtomiestä kaivattiin. Holger huomasi sen, ja hän heittäytyi työhön tavallisella tarmollaan. Hän nousi varhain ja malttoi vasta myöhään lähteä levolle.
Mutta vaikka Holger oli työssä pitkin päivää, ei Salme sittekään joutanut olemaan paljo yksin. Holger tahtoi hänet mukaansa kaikkialle, milloin sahalle, milloin minnekin. Ja kun Holger teki huoneessaan työtä, istui Salme aina roihurahilla tai tuolissa, jota peitti valkea vuohentalja.