— En minä pidä siitä, että sanot minua perhoseksi. Minä en sitä ole.
— Hän nykäsi hermostuneesti ohjaksia.
— Pidätpä tai et, minä sanon mitä olet. — No, kerro nyt.
— Ei niitä monta — sillä minä en ole ollut enkä ole mikään perhonen, en missään suhteessa. — Minä olen aina ollut hirmuisen ujo herrojen seurassa. Ainoastaan joskus erityisten asianhaarain vallitessa olen voinut lähemmin tutustua heihin.
— Mitkä erinomaiset asianhaarat sitte tekivät meidät niin tutuiksi?
— Se että se olit sinä!
— Kuningattareni! Se oli kuninkaallinen vastaus.
Joka sanasta helähti sydänten riemu soimaan.
— Mutta se asia, se kertomus, intti Holger taas hetken kuluttua. —
Johan olen sitä vuoden odottanut.
— Ei sitä niin olisi kannattanut odottaa. — Mistä minä nyt sitte alan? Kerronko, että virastossamme oli kaksi hupsua herraa, toinen keikari, huolellisesti kierretyin viiksin, toinen ihrasilmäinen onnenonkija.
— Älä sinä niistä.