— Salme!
— Mikä sinun on? Minä en käsitä.
— Vai et. Etkö tiedä, mitä se tuntee, jonka povelta puhdas kukkanen lokaan viskataan, jonka ainoinen, viaton karitsa viedään?
— Holger, oletko sinä hullu?
Ei vastausta.
Silloin Salme käänsi hevosensa suoraan Holgerin tielle ja katsoi häntä tuikeasti silmästä silmään. — Sinä teet minulle vääryyttä. Jos olin varomaton, olin sitä ymmärtämättömyydessäni. Sinä et ikänäsi voi surra sitä enemmän kuin minä surin.
Samassa käänsi Holger hevosensa kotiin päin. Salme teki samoin.
He ratsastivat kauan, puhumatta sanaakaan. Viimein sanoi Salme: — Sinä pelkäät mielikuvituksesi peikkoja.
Holger ei vastannut.
— Etkö sinä ensinkään ajattele minua etkä vääryyttä, mitä teet minulle?