Kirkassilmäinen Margit oli nostanut aamuisen kukkamaljakon pöytään ja kattanut kuin juhlaa varten. Mutta juhlavieraat söivät vaitelijaina ateriansa.
Kohta päivällisen päätyttyä meni Holger huoneeseensa, Salme puutarhaan. Hän oli aamulla iloisena ajatellut, että tänään hän kirjoittaa kotiin Suomeen, kertoo "hääpäivän" vietostaan, ratsastusretkestä ja näkemästään putouksesta. Mutta nyt oli mahdoton sitä tehdä. Täytyi vain etsiä yksinäisyyttä ja sieltä sydämen viihdytystä.
— Äiti, äiti! — Se nousi kuin tuskan huuto syvyyksistä. Mutta huuto herätti muiston viime illasta äidin seurassa. — Sinun täytyy selviytyä paremmin kuin minä. — Parantaa, missä minä pahensin. — Rakastaa, missä minä rikoin.
Salme lyykähti istumaan puutarhapenkille. Hän ei tiennyt tällä hetkellä, mikä koski kipeämmin, oma suruko, vaiko muisto vanhempien tuntemasta tuskasta.
Hänelle tuli mieleen sorasävel toisensa jälkeen, jonka sisällön hän nyt vasta ymmärsi. Ja nyt hän myöskin tiesi, miltä tuntui pettyä sen suhteen, jota rakasti.
Äiti parka, hän ei ollut surrut ainoastaan kerran ja kahdesti eikä vain kovia, kiivaita sanoja. Hän oli vuosikausia surrut suuren elämän päämäärän kukistumista. Ja isä raukka, — kyllä hänkin oli kärsinyt. Vähitellen ja huomaamatta hän oli luisunut pois siltä tieltä, jolle nuorena oli kääntynyt ja jonka kulkijana äiti oli ruvennut häntä rakastamaan. Ilo hänen sisimmässään sammui, rauha rikkoontui. Ajalliset pienet pyyteet siirtyivät etualalle hänen elämässään. — Sitte myöhemmin sai hän korjata katkeran sadon, — pettymyksiä, huolia ja suruja. — Silloin hän tunsi olevansa köyhä ja yksin. — Niihin aikoihin Salme tuli täysi-ikäiseksi. Hän tiesi, että huolet painoivat. Silloin rupesi hän työtoverina ja ystävänä kulkemaan isän rinnalla.
Rakas isä, — isä raukka! Miksi olikaan elämä sellaista, miksi niin raskasta, niin vaikeaa, — vaikeaa saada vireeseen ja vireissä pysyttää?
Salme heräsi taas muistamaan omaa suruansa.
Mutta se oli äkkiä kutistunut kumman pieneksi. Mitä hän oikeastaan suri? Sitäkö, ettei Holger häntä käsittänyt ja että arvosteli liika ankarasti?
Tunsihan hän Holgerin. Sanat sointuivat usein ankarilta siksi, että sydän rakasti niin rajusti.