Mutta Holger sattui katsomaan Salmeen juuri kun tämä vastasi tädille.
Hän näki, miten kalpealta ja kärsivältä Salme näytti. Se harmitti häntä.
— Kun ei ole muuta tekemistä kuin nauttia elämästä, joutaa joutaviakin muistamaan.
Holger koetti puhua huoleton sävy sanoissaan — Ehkä sinä täti ja minäkin tuntisimme hiuskarvan kolotusta ja pistoksia pikkuvarpaassa, jos olisimme jouten.
Täti ei sanonut siihen mitään, mutta Holger tiesi, että täti ei asiaa siihen jättäisi.
Toisena päivänä, kun kaikki yhdessä istuivat salissa ja herrat paraikaa järjestivät shakki-kalujaan, valitti Holger päänsärkyä. Salme nousi arkaillen, meni lähemmä ja pyysi saada hieroa. Hän taisi nykyään tehdä niin vähän Holgerin hyväksi. Hän tahtoi tehdä edes sen, minkä taisi.
— Holger, sanoi täti äkkiä. Mutta Holger ei kuullut. Herrat olivat parhaassa pelivauhdissa. Salme seisoi yhä Holgerin tuoliin nojautuneena, hiljaa sivellen hänen päätään.
Sillein täti nyökkäsi päätään Salmelle. — Istu.
— En vielä, vastasi Salme päänpudistuksella. Täti kutoi hetken aikaa, katsoi taas Salmeen ja komensi istumaan. Silloin Salme totteli. He eivät puhuneet mitään herrojen pelatessa. Täti vain nousi jonkun kerran, käydäkseen keittiössä katsomassa valmistuvaa päivällistä.
— Salme, sanoi hän, samassa kun herrat lopettivat pelinsä, haeppa huoneestani minulle suojahuivini. Se riippuu oven takana naulassa. Tahdotko auttaa? — Ääni oli miltei hyväilevän lempeä.
Salme oli ovella samassa. Tuntui hyvältä että täti kerrankin pyysi häneltä palvelusta.