Ehdotus tuli niin luontevan lystikkäänä, että Eiran todella täytyi nauraa sille. Ja sillä oli kuin viimeinen jäte vallinneesta jäykkyydestä poistettu.
Eiran jatkaessa kahvipöydän kattamista seurasi Eerola katsein hänen rauhallista ja pehmeäliikkeistä hommailuaan. Hän tunsi selvemmin kuin koskaan, mikä ero oli naimattoman miehen ja naimattoman naisen luomalla kodilla. Naisella oli todella koti, jota vastoin miehellä…
Hän tukahutti nousemassaolevan huokauksen, vilkaisi veitikkamaisesti ympärilleen ja kysäisi, olivatko nämä neitseellisen puhtaat seinät koskaan nähneet sellaista ainetta kuin tupakan savua.
— Ovatpa kuin ovatkin, täällä käy usein lastentarhalasteni vanhempia — ei ainoastaan äitejä, vaan isiäkin.
— Suodaanko minulle isien oikeudet?
Eira nyökkäsi. Eerolan käsi sukelsi siinä samassa hänen povitaskuunsa, josta nousi näkyviin ensin hopeinen tulitikkulaatikko, sitten samanlainen savukekotelo. Sytytettyään savukkeensa nousi Väinö mittailemaan lattiata. — En minä ole niin intohimoinen tupakoitsija, etten voisi kylässä tulla toimeen ilmankin, selitti hän astellessaan lattiata pitkin, — mutta minun täytyi heti alussa ottaa selkoa siitä, minkälaiseksi oloni tässä talossa muodostuu, jottei koko yritys menisi hukkaan.
Eira katsoi kysyvästi häneen.
— Niin, katsos, tännetulollani on kahtalainen tarkoitus eikä toinen enemmän kuin toinenkaan ota menestyäkseen, ellei saa tupakoida. Minä voin olla sitä tekemättä. Mutta jos erikoisesti haluan itselleni tai toiselle selvittää ajatuksiani, silloin täytyy minulla olla suitsutukset suussa.
— Sinä ainakin sekä tunnet että tunnustat tilasi. — Eira kaatoi kahvia kuppiin. — Muut kuin rehelliset ihmiset eivät viihdykään näiden seinien sisäpuolella.
Eerola laski savukkeen läheiselle kukkajalustalle ja kävi ottamaan kahvia. — Rehellisyys on harvinainen hyve, sen tietää se, joka on ollut liikealalla ja sieltä joutunut asianajajan ammattiin.