— Onko se sinusta onnistunut?
— Siitä olemme kai yhtä mieltä. Mutta sinä Eira olet siksi kypsynyt ja järkevä ihminen, että minusta voisit ymmärtää tilanteen erittäin helposti selitettäväksi ja luonnolliseksi. Paraimmat miehet ovat kaikkein helpoimmin narrattavissa.
Sisäinen tuska väräytti hetken Eiran kasvoja. — Hän on hyvä, sanoi hän sitten hiljaa. Ja hänen eteensä nousi kaksi kuvaa, toinen äidistä ja pojasta kodissa, joka oli sopusoinnun, sisäisen ymmärtämyksen ja rakkauden hallitsema, toinen kodista, jossa hiljaisuudessa käytiin uhria kaihtamatonta taistelua velvollisuuden täyttämiseksi ja toisen onnelliseksi tekemiseksi.
Eerola karisti tuhkaa savukkeestaan. Hänen olisi tehnyt mieli viheltää, mutta hän ei hennonut Eiran tähden. — Sinä tiedät, hän sanoi, että matami, joka hoitaa talouttani, on erinomainen — monessa suhteessa. Mutta yhtä usein kuin minä annan hänelle sukkani säntillisesti parittain toisiinsa kiedottuina, yhtä usein saan ne häneltä parittomina takaisin. Hän tekee samoin kuin elämä: sovittaa yhteenkuulumattomat toisiinsa.
Eiran kasvoille lehahti suuttumuksen puna. Tuo sinun vertauksesi voi olla sattuva ja sinä voit minun puolestani nauraa sille — toisten seurassa, mutta minä en ymmärrä, että jaksat tehdä sitä kun tiedät, miten peloittavan kipeä todellisuus piilee siinä ristiriitaisuudessa, jota nyt ajattelemme.
Väinö Eerola ei vastannut. Hän antoi muutamien sinertävien savupilvien hiljalleen liidellä kattoa kohden, sitten hän tarttui Eiran lukupöydällä olevaan kirjaan ja tarjoutui lukemaan.
Mutta kun hän parin tunnin kuluttua painoi Eiran oven kiinni ja kääntyi kadulle, alkoi hän vihellellä harvakseen, hiljaa ja mietiskelevästi.
Tullessaan Kaivokadulta Hakaniemenkadun kulmaukseen hän oli törmätä kumaraselkäiseen mieheen, joka kulki painunein päin ja eteensä katsomatta. Asennosta hän heti paikalla tunsi miehen.
— Martti hoi, mitä sinä täällä yksiksesi märehdit iltapimeissä?
Martti näytti heräävän kuin unesta. — Elämän pulmia, sanoi hän huoaten, samalla kun puristi ystävän kättä.