— Silloin olisikin asiasi toisella kannalla.
— Niin, minä olen mahdoton elämään monessa suhteessa. Sen todistavat sekä raha-asiani että toimintani muutenkin.
— Aivan mahdoton. Johan me useasti olemme sopineet siitä.
— Taas sinä lasket leikkiä.
— Kukin laatunsa mukaan. Minä olen sitäpaitsi erikoisen hyvällä tuulella, sillä minä olen ollut eräässä etäisessä kolkassa punomassa salaliittoa.
— Ottamassa selkoa salajuonista. Niin, niin, sellaistahan sinun työsi on.
— Hyvä ammatti se on — samoin kuin sinunkin. Ja hyvä sinä olet itsekin, kunhan olisit vähän iloisempi ja paljoa rohkeampi. Mikä täten sinulle neuvoksi sanotaan.
Eerola vihelteli jatkaessaan matkaansa. Hän oli tyytyväinen illan viime kohtaukseen.
Pieni rannikkolaiva viilteli veden pintaa kuohuttaen keulansa edessä vaahtoharjaista lumiauran muotoista lainetta, jota vastaan tuuli toisella puolella ajoi vastakkaiseen suuntaan pyrkivän aallon. Tämä heikompana joutui alakynteen ja katosi näkyvistä, kunnes laiva oli kiitänyt ohi, sen jälki oli meren pinnalta hävinnyt ja aalto etäämpänä taas pääsi vapaasti vyörymään.
Laivan kannella, tuulelta suojassa olevalla paikalla istui Sonja kädessään muuan romaani. Käyttäen pitkää hattuneulaansa paperiveitsenä hän aukoi kirjan vielä avaamattomia lehtiä samalla haukotellen moneen kertaan. Painuneena äitiin istui Irma, vanhin tytär, hänkin lukien. Niilo Ensio seisoi pienen matkan päässä huvitellen omalla tavallaan. Hän potkaisi toisella jalallaan tupakkahuoneen oven kiinni ja kun se samassa ilman paineesta lennähti auki, sai se uuden ja pontevan potkun. Tämä erikoinen urheilutapa innosti suuresti sen keksijää, ja mielihyvän tunnetta lisäsi vielä se vilpitön ihailu, joka kuvastui vieressä seisovien veljien Einarin ja Harrin kasvoilla.