Kapteeni kulki samassa vieraan ohi. - - Olipa onni, että kuitenkin pääsin mukaan, huomautti vieras leveä ja hyvänsuopa nauru kasvoillaan. — Näissä maailmankolkissa eivät laivat poikkea pilan usein.
— Kahdesti viikossa, kahdesti viikossa, erinomainen edistys näillä seuduin. — Kapteenikin nauroi.
— Ja mihinkä aikaan tullaan loppupäähän — Syrjälään, tiedusteli taas vieras.
— Illalla kello seitsemän maissa. — Kapteeni jatkoi matkaa.
— Syrjälään? Onko sinne todella muita meneviä kuin me? — Sonja lausui kysymyksensä ääneen.
Vieras herra käännähti äkkiä ja he jäivät hämmästyneinä, kysyvästi tuijottamaan toinen toiseensa.
— No mutta — emmekö me — tai erehdynkö? — Hän kumarsi hymyillen.
— Niin, kyllä kai me todella olemme tavanneet — ennen ulkomailla. —
Siitä on vuosia. — Sonjan äänenväreessä oli jotain haikeata.
— Oh, mitä vuosista? Taiteen maailmassa pysyy ihminen aina nuorena.
Muistan, että harjoititte sekä maalausta että musiikkiopintoja.
Irma, Harri ja Einar tulla tömistivät samassa alhaalta, kullakin suunsa ympärillä selvä ruokalista nautitusta ateriasta.