— No, ei niin hyviäkään, joskaan ei pahoja. Mistäpä sellaisilla vielä olisi ymmärrystä.
— Lapsessa näkyy jo ihmisen alku.
— Taidatte olla heidän tuttaviaan, alkoi emäntä puolestaan tiedustella.
— Olenhan minä vähän. — Anna-Stiina nousi. Häntä hävetti, että hän näin tuntemattomana oli istunut tässä tietoja utelemassa ja samalla tuntui helpommalta, kun vieraankin sanoista oli saanut vähän valmistusta ja kun ensin oli edes saanut vähän huokaista. — Taidan mennä sinne heidän puolelleen nyt, sanoi hän ovensuussa samalla vetäisten huivin paremmin silmilleen. Hän käytti nimittäin yhä huivia — uusista tavoista ja toisten pyynnöistä huolimatta.
Pienen rakennuksen avonaisella kuistilla näkyi pöytä ja tuoleja, pöydällä oli porokuppi, paperossit ja tulitikkuja. Eräällä tuolilla oli puoleksi luettu romaanilta näyttävä kirja.
Ovet kuistilta etehiseen olivat auki. Kukaan ei kuullut, kun Anna-Stiina astui sisään. Hän karisteli kurkkuaan ja rykäisi, mutta kukaan ei kuullut. Hän luuli jo olevansa yksin koko huoneistossa, mutta kun hän laskettuaan kaikki tavaransa etehisen toiseen nurkkaan oikaisihe, näki hän viereisen huoneen puoleksi avoimesta ovesta suuren, lattialla seisovan taulun — Sonja vaaleassa, avokaulaisessa kesäpuvussa leposohvalla huolettomassa loikoiluasennossa.
Anna-Stiina ei nähnyt ketään, mutta hän kuuli äänen, josta hän ymmärsi, ettei maalattava ollut etäällä itse mestarista.
— Sonja, minä en ymmärrä teitä, sanoi ääni hiljaa, mutta kiihkeästi. — Koko tämä työaika on ollut minulle elämän ja elämänilon suurta juhlaa. Sen valtavaksi, taivaisiin nostavaksi "finaleksi" ajattelin hetkeä, jolloin saisin antaa työni tulokset, antaa itsenne teille ja vastalahjaksi —
Sonjan ääni katkaisi lauseen. — Olkaa toki varovainen. Teillä on sivellin kädessä ja se tahraa.
Anna-Stiina nojasi ovipieleen. Hän oli kuin puolipyörryksissä. Hän ei edes kyennyt käsittämään, että hän seisoi kuuntelemassa, ja kuuntelemassa puhetta, josta moni sana suhisi korvissa hänen käsittämättään mitä se sisälsi. Keskustelu kävi ruotsiksi. Ja vaikka Anna-Stiina erinomaisen tarmokkuutensa kautta oli oppinut sen verran ruotsia, että hän sitä ymmärsi, kun esimerkiksi joku kauppa-asioissa sitä käytti joko kirjeellisesti tai suullisesti, oli hän nyt niin sekaisin, että hän paremmin vaistosi kuin kuuli mitä sanottiin.