Taas vaiettiin. Mutta äkkiä kuului hiljaisuudessa järkyttävä parahdus viereisestä huoneesta. Kaikki kavahtivat ehdottomasti pystyyn ja kiiruhtivat ovelle.
Eira ja Väinö ennättivät ensimmäisinä paarien ääreen. Kuolleen asennossa ei näkynyt mitään muutosta. Pari kukkaa vain oli kaatunut hänen vierestään. Sonja makasi lattialla ja kynttilä, joka hänellä arvattavasti oli ollut kädessään ja joka kai siitä oli pudonnut, paloi lekottavasti kumollaan läheisellä tuolilla.
Valkean vaara torjuttiin ensimmäiseksi, sitten nostivat Anna-Stiina ja
Väinö Sonjan lattialta ja kantoivat hänet hänen omaan vuoteeseensa.
Eira jäi ruumishuoneeseen laittelemaan kaikki Martin ympärillä
uudelleen kuntoon.
Asetettuaan kukkaset paikoilleen jäi hän hetkeksi silmäilemään noita, nyt niin siunatun rauhallisesti hymyileviä piirteitä. Ne olivat peittämättöminä. Sonja oli tietysti katsellut niitä.
Hellävaroen laskettuaan kasvopeitteen takaisin silmille tarttui Eira kynttilään lähteäkseen. Silloin hän huomasi lattialla makaavan paperin. Hän nosti sen ihmetellen maasta ja tuli samassa nähneeksi paperin alalaidassa päivämäärän, joka sävähytti hänen sisintään.
Tämä oli kirjoitettu Martin palattua Eiran luota, koska siihen oli merkitty: Illalla 20/8.
Eira epäröi hetken. Hän ymmärsi, että tässä oli jotain, joka syvästi oli järkyttänyt Sonjan mieltä ja jonka siitä syystä ehkä olisi pitänyt jäädä yksin Sonjan tietoon. Mutta toiselta puolen, eikö juuri hän, joka sinä iltana sisimmässään oli taistelemalla taistellut saadakseen sellaisia sanoja, jotka voisivat olla Martille avuksi, nyt ollut oikeutettu lukemaan, mitä Martti sinä iltana oli tahtonut panna paperille.
Hän kääri varovaisesti auki paperin. Ylälaidasta oli jotain revitty pois. Lause alkoi revityn laidasta aivan kuin yhteydestään irti temmattuna. — Sieluni huutaa sinua, sinä hyvä, voimakas ja äidillinen nainen, joka olet meille synnyttävä uusia, puhtaampia ja onnellisempia polvia. Olemukseni syvä kaipuu kutsuu sinua. Nouse ja ole kirkas! Tule pian ja tuo meille sitä sielun ja ruumiin terveyttä, jota sairas sukumme kaipaa!
Hän, jonka kautta Ihmisenpoika syntyi maailmaan, ja jota miljoonat senjälkeen ovat palvoneet, on meille kautta vuosisatojen puhunut myöskin vapahduksesta, jota äidit voivat meille tuoda. Miksi emme ole tätä vakavammin ja syvällisemmin ajatelleet?
Nainen puolisona ja äitinä on miesten suurtöiden alkujuurena ja lähteenä. Se on tunnustettu. Mutta eikö nainen puolisona ja äitinä ole osallinen myöskin siihen, mikä on nurjaa elämässä ja mikä jää tekemättä? Miksi ei puhuta siitäkin puolesta ihmisille opiksi ja varoitukseksi?