— Hän on niitä naisia, joissa sukupuoliolento vie voiton äidillisyydestä. Mutta eihän sitä tiedä, jos tämä uusi "uhri" tulee siitä kärsimään. Martinlaisia ei ole monta. Jos ketään. Naisen osaksi useamminkin joutuu kärsiä siitä, että sielujen sisäinen vieraantuminen tukahutetaan intohimon voitoilla.
— Kun se poika poloinen on niin nuori. — Äidinsydämesi säälii!
Vihainen tuulenpuuska puistatti samassa vanhaa pientä rakennusta. Rännit rämisivät, peltikatto poukahteli. Ilta oli pimennyt ja sade sinkoili vasten ikkunaruutuja.
— Kyllä sinun täytyy odottaa, sanoi Eira Eerolan aikoessa tehdä lähtöä.
Ulkoa kuului taas kova tempaus — ihan kuin ovi olisi auennut. Eira nousi. Samassa soi ovikello.
Oli niin pimeää kadulla, että Eira avatessaan oven ei voinut nähdä muuta kuin edustalla seisovan, sadevaippaan kääriytyneen olennon. Mutta tämän astuessa muutaman askeleen ovea kohti tunsi Eira.
— Sonja, hyvänen aika!
— Sinulla on vieraita, tuli hätäisesti.
— Väinö Eerola vain. Tule sisään!
— Ei, ei — en minä voi. Sano vain terveisiä. Minä tahdoin ainoastaan saada sanotuksi — Eira, minä aion purkaa.